Osallistuin ensimmäistä kertaa Kuntaliiton vuosittaiseen Talous- ja rahoitusfoorumiin, joka järjestettiin Tukholman risteilyllä 13.-15.2. Osallistujia oli reilut 500, kuntien talousvirkamiehiä, kaupunginjohtajia, kunnille rahoituspalveluita tuottavia yrityksiä sekä luottamushenkilöitä. Luottamushenkilöt olivat kyllä selkeä vähemmistö. Lähdin reissuun odottavin mielin ja täytyy sanoa, että aloittelevalle kaupunginhallituksen varapuheenjohtajalle seminaarin anti ja ennen kaikkea osallistujien kanssa käydyt keskustelut olivat hyödyllisiä. Seminaariohjelmassa käytiin

Ensimmäinen tilakeskuksen kokous meni lähinnä perehtymisen merkeissä. Toimintakenttä on todella laaja, kaupungin koko tilahallinnon ohjaus sekä asuntopolitiikan ja palvelujen järjestämisen linjaaminen. Asiat menivät esityksen mukaan (esityslista täällä). Träskändan ja Karhusaaren tilanteesta keskusteltiin. Tällä hetkellä molemmat tilat ovat vajaakäytöllä/tyhjillään ja tulevat kaupungille kalliiksi. Nyt on tarkoitus etsiä kumppaneita, jotka laittaisivat paikat kuntoon ja ottaisivat tilat käyttöön.

Eilinen kaupunginhallituksen kokous meni pääosin ennakkokaavailujen mukaan. Esityslista kommentteineen löytyy täältä. Alla vain ne päätökset, joihin tuli muutoksia. - Lausunto luonnoksesta kuntarakennelaiksi (Kv-asia) Kritiikkiimme aikataulun kireydestä vastattiin, että asiaa on käsitelty joulukuussa kuntauudistustyöryhmässä, 7.1. neuvottelutoimikunnassa, ja lisäksi sitä on esitelty valtuuston perehdytyksessä. Kh:n käsittelyn jälkeen on ryhmillä vielä mahdollisuus vaikuttaa ja neuvottelutoimikunnassa viilataan lopullinen muoto.

Kaupuginhallitus kokoontuu taas ensi maanantaina. Nyt riittää listalla jo painavaa asiaakin, mm. lausunto kuntarakennelaista. Alla lista-asiat kommentein (esityslista kokonaisuudessaan): - Vuoden 2012 tilinpäätöksen ennakkotieto (Kv-asia) Vuoden 2012 tilinpäätösennusteen mukaan kaupungin tilikauden tulos on noin 25 milj. euroa ja se on yli 20 milj. euroa muutettua talousarviota parempi. Vuosikatetta kertyi noin 143 milj. euroa eli hieman

Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto (taja) kokoontuu ensimmäisen kerran ensi maanantaina klo 9. Puheenjohtajan ominaisuudessa olen yrittänyt ottaa toimintakenttää haltuun, mutta vielä riittää paljon perehdyttävää. Onneksi jaostossa on jäsenenä toinen vihreä, Saara Hyrkkö. Tämä on siis uusi jaosto, jonka toiminta on vasta muotoutumassa. Tila-asiat on haluttu tällä ratkaisulla nostaa kaupunginhallituksen ohjaukseen. Iso kokonaisuus kasvavassa kaupungissa, jossa

Mitä vuoden 2010 puhemiesvaalissa oikein tapahtui? Sitä on taas kerran pähkäilty, kun kokoomuksen Sampsa Kataja nosti kokoomusta selvästi edelleen hiertävän kysymyksen esiin ja syytti nykyistä puhemiestä Eero Heinäluomaa (sd) edeltäjänsä Sauli Niinistön (kok) äänikadon masinoinnista.

Kaikissa puhemiesvaaleissa annetaan yksittäisiä tyhjiä ääniä. Kukaan ei etene politiikassa puhemiesehdokkaaksi asti hankkimatta muutamia vihamiehiä tai -naisia. Puhemiesvaalissa, suljetussa lippuäänestyksessä nämä vanhat kaunat on helppo purkaa ilman jälkiseuraamuksia.

Mutta mitä tapahtui vuonna 2010, kun Sauli Niinistö sai vain 89 ääntä? Alle puolet! Vanhoista valtiosääntökirjoista piti erikseen tarkistaa, miten tällaisessa tilanteessa toimitaan. Eduskunnan historiassa ei oltu 80 vuoteen koettu vastaavaa.

En voi muistella kuin omia kokemuksiani, mutta ehkä ne auttavat asettamaan teorioita uskottavuusjärjestykseen. Eli ohessa täysin subjektiivista 1/200-pohdiskelua vuoden 2010 puhemiesvaalin tapahtumista.

Itse en usko Katajan teoriaan masinoidusta kampanjasta Sauli Niinistöä vastaan. Joku on toki voinut supista edustajakollegalle, että mitä jos vähän maksettaisiin kalavelkoja Niinistölle, mutta ainakaan minua ei kukaan yrittänyt ylipuhua mihinkään Niinistön vastaiseen rintamaan. Kukaan ei myöskään vaalin jälkeen kertonut, että häntä olisi suostuteltu äänestämään Niinistöä vastaan.

Silti, jokin eduskunnassa kihisi puhemiesvaalin alla. Juorut ja spekuloinnit velloivat. Oli sellainen ilmapiiri, että jotain tapahtuu, että protestiääniä voisi tulla tavallista enemmän, mutta yli puolta ei mielestäni kukaan osannut odottaa.

Käytäväkeskustelujen perusteella moni oli ottanut itseensä Niinistön julkiset ulostulot eduskuntaa edellisenä vuotena koetelleista sotkuista. Eduskunnassa oli totuttu käytäntöön, että puhemies julkisuudessa puolustaa eduskuntaa ja säästää töpeksineiden kansanedustajien ojentamisen yksityiseen tapaamiseen. Politiikassa kaikella ja kaikilla kuvitellaan olevan jokin taka-ajatus, ja osa edustajista uskoi Niinistön alustavan presidentinvaalikampanjaansa.

Tämä oli oman käytäväsupina-analyysini mukaan suurin syy protestiäänille.

Jotkut kansainvälisiä tehtäviä hoitaneet edustajat olivat puolestaan ärtyneet matkabudjettien leikkaamisesta. Eduskunnan koettiin irtautuneen kansainvälisestä yhteistyöstä. Kokouksissa saattoi olla Suomesta enää yksi edustaja, kun pöydän vastapuolella istui kolmesta viiteen edustajaa ja virkamiehet päälle. Ja sitten olivat tietysti ne halpishotellien vuoteissa majailleet kirput ja matalat hotellihuoneet, joiden vessoissa pisimmät edustajat löivät päänsä kattoon.

Sen sijaan Niinistön yleistä kulukuria, jota media epäili protestin varsinaiseksi syyksi, ei eduskunnan käytävillä ainakaan julkisesti kehdattu moittia. Eduskunnan 100-vuotisjuhlien aikana eduskunnan rahankäyttö oli karannut hallinnasta, ja ryhtiliike oli useimpien mielestä tervetullut.

Yksittäiset säästökohteet aiheuttivat toki päänvaivaa, esimerkiksi niinkin pieni asia kuin muistolahjoista tinkiminen. Parlamenttivierailuilla on tapana antaa isännille lahja, ja isännät antavat vastalahjan. Etenkin aasialaisia tavattaessa lahjojen vaihdolta on mahdotonta välttyä, ja vastalahjan puuttuminen on suoranainen loukkaus. Itse marisin puolestani työvälineistä säästämisestä. Laskeskelin, että vanhentuneiden läppäreiden ja puhelinte kunnossapito ja odottelu veivät paljon säästöjä suuremman summan.

Mutta mitä helmikuussa 2010 sitten oikein tapahtui, jos kukaan ei kerran organisoinut Sauli Niinistön vastaista kampanjaa? Jos äänikadon takana olisi ollut joku, hän olisi kyllä myös neuvonut, ketä Niinistön asemesta pitää äänestää. Nythän äänet hajosivat useille nimille, ja myös tyhjiä ääniä annettiin suuri määrä.

Oma teoriani on, että kuhina käytävillä loi eduskuntaan mielentilan, että nyt vähän näpäytän Saulia. Mutta saman ajatuksen oli saanut paljon useampi kuin kukaan oli osannut arvata, ja näpäytys kasvoi iskuksi avokämmenellä. Muistan hyvin kansanedustajien epäuskoiset ilmeet, kun vaalin tulos luettiin. Ja niitä hämmentyneitä ja vähän syyllisenkin näköisiä ilmeitä oli paljon usemman kuin 89 edustajan kasvoilla.

Mutta tämä on tosiaan vain yhden ex-edustajan kokemuksiin perustuva pähkäily aiheesta. 199 muuta voivat olla hyvinkin erilaisia.

Viime vuosina Suomessa on jälleen käyty keskustelua opintotuen muuttamiseksi lainapainotteisemmaksi. Ennen 90-luvun alun opintotukiuudistusta opinnot rahoitettiin kokonaan opintolainalla. Sen jälkeen paitsi opintolainan merkitys opintojen rahoituksessa on pienentynyt, niin myös korkeakouluopiskelijoiden määrä ja akateeminen työttomyys on kasvanut. Korkeakouluopiskelijoita on nyt noin 260 000. 70-luvulla heitä oli 25 000.

Uusimman puheenvuoron opintotukiuudistuksesta on käyttänyt Akava, jonka mukaan opintotuki voisi olla opintojen alussa enemmän raha- ja loppua kohden lainapainotteinen. Nopeasta valmistumisesta palkittaisiin niin, että lainaa ei tarvitsisi maksaa takaisin.

Akavan mukaan uusi malli kannustaisi nopeampaan valmistumiseen.

Akavan tavoite on nostaa Suomen työllisyysastetta. Tavoite on tärkeä ja olen itsekin kirjannut ylös asiaan liittyviä ajatuksiani

Erityisesti työkyvyttömyyseläkkeiden määrä tulisi saada laskuun. Pelkästään tällä olisi suuri vaikutus valtiontalouden kestävyysvajeeseen.

Mutta väitän, että lainapainotteisempi opintotuki ei olisi pelkästään yksilöiden, vaan myös yhteiskunnan kannalta huonompi juttu.

Opintolainaa ei nytkään haluta ottaa. Opiskelijat tekevät mieluummin töitä. Tein näin itsekin. Valmistuin vuonna 2008 ilman lainaa. Työnteko ehkä hieman hidasti valmistumista. Toisaalta tein runsaasti ylimääräisiä opintoja. Kirjoitin suurimman osan gradustani ollessani kokopäivätöissä ja valmistuminen yliopistosta ei tarkoittanut arjessa muuta kuin että enää ei tarvinnut opiskella töiden jälkeen. 

Erityisesti humanistis-yhteiskunnallisella alalla opinnot harvoin valmistavat suoraan ammattiin muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Opiskeluaikainen työssäkäynti on paras työttömyysvakuutus aloilla, joissa innokkaita työntekijöitä on paljon enemmän kuin työpaikkoja. Samoilla aloilla palkat ovat alle suomalaisen keskipalkan. 
Esimerkiksi sosiaalialan suunnittelija tienaa noin 2500 euroa, asiantuntija ympäristöjärjestössä 2000-2500 euroa, yläkoulun aineenopettaja 2600 euroa ja tutkija yliopistossa noin 2000 euroa. Jos opintotuki olisi aiempaa lainapainotteisempi, tämä todennäköisesti näkyisi vain siten, että opiskelijat yrittäisivät tehdä entistä enemmän töitä ja valmistuisivat entistä myöhemmin tai sitten yrittäisivät rajatun opintoajan puitteissa uupumuksen uhalla painaa töitä ja opintoja samaan aikaan. Lainapainotteisuus vaikeuttaa myös opintoalan vaihtoa. Oikea ala löytyy usein vasta kokeilemalla.

Mielestäni suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole täysin tunnustettu sitä, että koulutus ei ole (enää) välttämättä tae taloudellisesta menestyksestä. Opintolainaa ei voi perustella sijoituksella tulevaisuuteen. Edelleen korkeakoulutettujen tilastolliset ansiot ovat korkeammat ja työttömyysriski pienempi kuin vähemmän koulutetuilla, mutta en pidä järkevänä sitä, että kaikki korkeakoulutetut niputetaan yhteen. Opettajan ja ekonomin tulokehitys valmistumisen jälkeisinä vuosina on aivan erilainen. 

Tuntuu, että Akavan esityksissä ei huomioida tätä. Järjestön pitäisi kuitenkin valvoa varsin monipuolisesti korkeakoulutettujen etuja.

Akavalla on myös hyviä esityksiä, kuten työelämäyhteistyön lisääminen korkeakouluopinnoissa. 

Tutkimusten mukaan ensimmäinen valmistumisen jälkeinen työpaikka määrittää paljon tulevaa työuraa. Mielestäni liikaakin. On älytöntä, että akateemisesti koulutetun saattaa olla järkevämpää olla hetki työttömänä kuin tehdä koulutusta vastaamattomia töitä, koska työnantajat suhtautuvat epäluuloisesti siivousalalla olleeseen maisteriin.

Mutta suomalaiset työmarkkinat ovat mukautuneet siihen, että vastavalmistuneella korkeakoulutetulla on jo työkokemusta ja työelämässä vaadittavia, opintojen ulkopuolella hankittuja taitoja. Muualla Euroopassa valmistuneiden alkupalkat ovat esimerkiksi matalampia, koska opintojenaikainen työssäkäynti on harvinaisempaa.

En usko, että suomalaiset työnantajat ovat yhtäkkiä aiempaa valmiimpia työntekijöihin, jotka ovat keskittyneet pelkästään opintoihinsa. 

Sen sijaan luulen, että moni opiskelija olisi valmis menemään aiempaa nopeammin töihin, jos vain niitä töitä olisi tarjolla. Siinä vaiheessa kun työmarkkinat vetävät ja valmistuminen parantaa omaa taloudellista tilannetta ja muutenkin elämäntilannetta, niin opiskelijat kyllä haluavat valmistua. Niin kauan kuin riskinä on työttömäksi jääminen, niin on kannattavampaa tehdä lisää opintoja ja opintojen ohessa töitä - mitä enemmistö opiskelijoista tekee. Työskentelevä opiskelija tulee myös yhteiskunnalle edullisemmaksi kuin työtön maisteri.

Kaupunginhallituksen lista oli kevyt, mutta sitäkin painavampi oli keskustelu ennen kokousta. Metropoliselvittäjät olivat kuulemassa kaupunginhallituksen näkemyksiä ja alustukset kirvoittivat reippaan keskustelun. Mitään virallisia kantoja ei tietenkään esitetty, koska virallinen lausunto annetaan myöhemmin. Tämäkin keskustelu oli kuitenkin osa kuntien kuulemista. Korostin omassa puheenvuorossani, että Helsingin seudulle tarvitaan 2-tasoista demokraattista selkeää päätöksentekoa, esiselvitys osoittaa sen hyvin. Malli

Uuden kaupunginhallituksen ensimmäinen kokous on huomenna, vihdoin pääsemme hommiin! Tapasimme kaupunginhallituksen varsinaisten jäsenten kanssa jo keskiviikkona Gumbölessä kaupunginjohtajan vieraina. Taustoiltaan ja osaamiseltaan monipuolinen porukka on kasassa ja viidestätoista peräti kymmenen on uusia. Uskon, että työskentely tällä porukalla on hyvää ja rakentavaa. Listalla on lähinnä nimitysasioita, pääsemme siis harjoittelemaan rauhassa kokouskäytäntöjä. Lista-asioiden lisäksi metropoliselvittäjät vierailevat kaupunginhallituksen

...työnantajalle.

Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntaina 27.1.2013 Suomen Yrittäjänaisten mielipidekirjoituksen, jossa vaadittiin vanhemmuuden kustannusten kattamista verovaroista sen sijaan, että ne jäävät pääsääntöisesti naisten työnantajien maksamiksi.

Naisten työllistymistä vaikeuttaviin asioihin on puututtava. Olen siis sitä mieltä, että Yrittäjänaiset ovat oikealla asialla.

Mutta. Yrittäjänaiset ovat vuosia kertoneet, että yksi vauva maksaa työnantajalle keskimäärin 10 000 euroa. HS:n kirjoituksessa summa oli jo 12 000 euroa. Välillä on puhuttu myös 20 000 eurosta.

Summan suuruus hämmentää minua. Olen ollut itse esimiesasemassa ja nähnyt, että perhevapaiden kustannukset ovat oikeasti murto-osa Yrittäjänaisten ilmoittamasta.

Esimerkiksi tässä Yrittäjänaisten laskelmassa sijaisen koulutusajan palkaksi on laskettu 4000 euroa ja rekrytointikustannukset ovat 1000 euroa. Äitiyslomalle jääneen tilitoimiston työntekijän palkka on ollut 2500 euroa.

Tässä esimerkissä hoitoalan yrityksen työntekijä (palkka 2248 euroa) on jäänyt äitiyslomalle.

Sijaisen perehdytyksen ja lomakorvauksen on katsottu jälleen maksaneen työnantajalle yli 4000 euroa.

Kuinka usein sijaisen perehdytys oikeasti maksaa työnantajalle 4000 euroa? Varsinkaan suorina kustannuksina eli kyse ei ole siitä, että jonkun toisen työntekijän työaikaa menisi perehdyttämiseen. Yhden näkemäni laskelman mukaan sijainen ja raskaana oleva työntekijä olivat yhtä aikaa 2 kuukautta töissä. Onko tämä oikeasti tavallista jollain alalla? Pisin yhtäaikaisesti tietämäni työssäolo on ollut 1 kk ja silloin työpaikan johtaja vaihtui pysyvästi. Jos puhutaan erityisesti naisvaltaisista yrityksistä, niin esimerkiksi kampaamossa tuskin vaaditaan 2kk samanaikaisesti työskentelyä. Luulisi, että myös esimerkkilaskelmissa eli hoitoalalla ja tilintarkastuksessa ei välttämättä vaadittaisi kuukauden yhtäaikaista läsnäoloa poisjäävän työntekijän kanssa. Kyse on yleensä valmiksi koulutetuista ihmisistä, jotka pystyvät perehtymään muutamissa viikoissa tehtäviinsä. Hoitoalalla "keikan heittäminen" eli sijaisuuksien tekeminen useissa eri paikoissa on vielä hyvin tavallista. Koulutuksen kautta hankittu ammattitaito takaa töiden sujuvuuden.

Ajatus siitä, että työnantajalle pitäisi maksaa sijaisen perehdytys verovaroin, on ylipäätänsä ongelmallinen.

Myös tilitoimiston työntekijän vanhempainvapaan ajan lomapalkka ei kerta kaikkiaan voi pitää laskelmassa paikkansa sikäli kuin sitä pitäisi edes laskea mukaan kuluihin, koska työnantaja voi hakea sen KELAlta takaisin.

2500 euroa kuussa tienaavan henkilön vanhempainvapaan ajan lomapalkka (joka siis työnantajan kuuluu maksaa) on Yrittäjänaisten laskelmassa 5369(!) euroa. KELAn internet-sivujen esimerkissä aavistuksen vähemmän eli 25 000 vuodessa tienaavan henkilön vanhempainvapaapäiväraha-ajan lomapalkka on 2000 (koko lomapalkka 2500). KELA korvaa tuon 2000 euroa työnantajalle korotettuna kertoimella 1,26 eli työnantaja sai 2520 euroa. Yrittäjänaisten esimerkissä työnantajan maksettavaksi jäi KELA-korvauksen jälkeen vielä 1761 euroa. Voi tietenkin olla, että korvaustasoa on nostettu sen jälkeen kun laskelmat on tehty, mutta miten ihmeessä tuo vanhempainvapaan ajan lomapalkka on laskettu.

Minua häiritsee myös se, että Yrittäjänaisten kirjoituksista tulee välillä sellainen käsitys, että vanhemmuuden kustannuksia ei tällä hetkellä olisi ollenkaan tasattu.
Kaikki kustannukset eivät oikeasti jää työnantajan maksettaviksi, vaan niistä voi hakea KELAlta korvauksia, kuten yllä mainituista laskelmista ilmeneekin.

Esimerkiksi vuosiloman palkanmaksun takia työnantaja voi hakea KELAlta korvauksia. "Korvausta maksetaan enintään se määrä, minkä työnantaja on työntekijälle vuosilomakorvauksena tai lomapalkkana maksanut." Useimmissa työehtosopimuksissa on palkallinen äitiysvapaa, joka vaihtelee parista viikosta kolmeen kuukauteen. Tältä ajalta työnantaja on oikeutettu saamaan työntekijän äitiyspäivärahan suuruisen korvauksen eli noin 90-70 prosenttia palkasta.

Myös sairaan lapsen hoidosta syntyviä kustannuksia vaaditaan korvattavaksi ja tämä onkin oikeutettu vaade. Tämäkin ongelma tosin hoituisi jo siten, että sairasta lasta jäisi äidin sijaan nykyistä useammin hoitamaan isä, jolloin kustannukset jakautuisivat tasaisemmin. Ei voi olla niin, että vain naiset ovat sellaisissa työtehtävissä, joista voidaan jäädä pariksi päiväksi pois.

Kustannuksia, jotka mahdollisesti vaikuttavat halukkuuteen palkata naisia, siis syntyy kyllä työnantajalle. Niiden mittaluokka vain on tuskin yleensä Yrittäjänaisten ilmoittamalla tasolla.

Varsinkin pienyrittäjälle jo muutamilla tuhansilla euroilla voi olla luonnollisesti suurta merkitystä. Vanhemmuuden kustannuksista on puhuttava ja niihin on haettava parasta mahdollista ratkaisua. Onko kyse verovaroista vai työnantajien (ja työntekijöiden?) maksamista vakuusmaksuista? Sitä odotellessa naiset eivät kuitenkaan hyödy siitä, että kustannuksista puhutaan suurempina kuin ne todennäköisesti usein ovat. Jos kustannuksia lähdetään korvaamaan nykyistä enemmän, on myös syytä pohtia, mitä kustannuksia ja kuinka paljon? Pitäisikö esimerkiksi äitiysvapaan ajan palkan korvaussummaa nostaa?

Tieto- ja viestintäteknologia muuttaa toimintatapoja, ja muutos herättää usein vastarintaa. Hyvän esimerkin tästä tarjoaa eduskunnan puhemies Eero Heinäluoman (sd) ja Espoon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Timo Soinin (ps) turhautuminen ”värkkien näpelöintiin” kokouksissa.  Heinäluoma ja Soini kokevat, että valtion ja kunnan korkeimmissa päättävissä instituutioissa tulisi keskittyä kuuntelemaan muiden puheenvuoroja. Tai Timo Soinin sanoin ”Valtuustossa pitäisi kuunnella puheita kuin näpelöidä twittereitä tai ipadejä. Olisi ihan kiva keskittyä itse asiaan.” Ilmeisesti mahdolliset muistiinpanot tulisi tehdä kynällä ja paperilla. Sen sijaan monet nuoremmat ja vähän vanhemmatkin kansanedustajat ja kaupunginvaltuutetut kokevat tieto- ja viestintätekniikan arkiseksi työvälineeksi, joka ilman muuta kuuluu mukaan myös kokouksiin. Vaatimus luopua tehokkaista työvälineistä tuntuu lähinnä simputukselta.

Monien mielestä läppäreiden asemesta sekalaiset peperiläjät vaikuttavat sopimattomilta nykyaikaisen kaupungin tai valtion korkeimpien päättävien instituutioiden pöydille. Paperiläjät viestivät arvokkuuden asemesta tehottomuudesta ja jälkeenjääneisyydestä.

Selityksenä ”värkkien” vierastamiseen voi olla Heinäluoman ja Soinin pitkä poliittinen ura. Politiikka on niin intensiivinen ja kokonaisvaltainen 24/7/365 elämäntapa, että ympäröivän maailman kehitystä ei ehdi kokea omakohtaisesti. Uudet ilmiöt kuten sosiaalinen media koetaan vieraiksi.

Hyvän esimerkin tästä tarjoaa Timo Soinin käsitys, että sosiaalinen media tuskin innostaa espoolaisia kiinnostumaan kunnallispolitiikasta. Itse olen asiasta erittäin eri mieltä. Mielestäni kuntalaisten on paljon helpompi seurata lautakuntien ja valtuuston toimintaa sosiaalisessa mediassa kuin esimerkiksi esityslistoja kaupungin nettisivuilta selaamalla.

Itse asiassa vasta sosiaalinen media on tehnyt kunnallisen päätöksenteon aktiivisen seuraamisen ylipäätään mahdolliseksi! Ainakin minulle tulee nykyään jokaisen valtuuston kokouksen yhteydessä palautetta kuntalaisilta, jotka ovat seuranneet kokouksen nettilähetystä. Ja se palaute tulee nimenomaan sosiaalisessa mediassa.

Kutsunkin Timo Soinin ja Eero Heinäluoman tutustumaan twitterin ja facebookin maailmaan! Ainakin Espoossa monien valtuutettujen profiileissa käydään valtuuston kokousten aikana aktiivista dialogia valtuustossa käsiteltävistä aiheista.

Timo Soini korostaa jatkuvaa vuorovaikutusta äänestäjien kanssa myös vaalien välillä. Siksi minun on niin vaikea ymmärtää hänen nihkeyttään sosiaalisen median virtuaalisia toreja kohtaan. Missä muualla äänestäjien kohtaaminen on yhtä helppoa kuin netissä? Netissä poliitikko on tavoitettavissa jatkuvasti eikä vain kerran kahdessa vuodessa, kun poliitikko ehtii piipahtaa äänestäjän kotikaupungin torilla.

Myös virtuaalinen tori on paikka, jossa poliittinen päättäjä voi ja pitää keskustella kansalaisten kanssa.

Viime maanantaina Espoon kaupunginhallitus päätti yksimielisesti esittää valtuustolle, että Espoo ei osallistu sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmän Apotin hankintaan. Kaupunginhallituksen jäsenenä olin tuota päätöstä tekemässä...

Espoon kaupunginvaltuusto päättää ensi maanantaina osallistumisesta Sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmäpalvelun eli APOTTI-hankkeen mukaiseen hankintaan. Kaupunginhallituksen esitys jättäytyä APOTTI-hankkeen ulkopuolelle hyväksytään valtuustossa todennäköisesti suurella äänten enemmistöllä tai jopa yksimielisesti.

Miksi Espoo päättää irtautua hankkeesta, johon mm. Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiiri, Helsinki, Vantaa ja Kauniainen ovat jo päättäneet osallistua?

Apotin tavoitehan on vähintäänkin kannatettava, luoda pääkaupunkiseudun perus- ja erikoissairaanhoitoon ja sosiaalitoimeen yhtenäinen tietojärjestelmä, jossa potilastiedot ovat kaikkien niitä tarvitsevien käytettävissä.

Moni kauhistelee Apotin puolen miljardin euron ympärillä liikkuvia hinta-arvioita, mutta se olisi pieni summa verrattuna siihen, mitä pääkaupunkiseudun tämänhetkinen potilastietohässäkkä maksaa turhana työnä ja hoitovirheinä.

Tieto ei kulje edes sairaaloiden sisällä. Siitä ei ole kuin joku vuosi, kun Meilahden sairaalan anestesiahoitaja joutui kesken nukutuksen kysymään, saanko selvää osastolta vatsani päällä tulleen kansion kanteen liimattuun post-it lappuun kirjoitetuista ohjeista. Post-it-laput olivat ainoa toimiva tapa välittää tietoa osaston ja leikkaussalin välillä.

Syytä Espoon kieltäytymiseen on haettu julkisuudessa milloin Espoon ja Helsingin pykivistä suhteista, milloin Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtajan työnantajasta. Anteeksi nyt vaan, arvoisat spekulantit, olen ollut läsnä lähes kaikissa kokouksissa, joissa Apottia on käsitelty kaupunginhallituksessa ja valtuuston neuvottelutoimikunnassa, ja näihin ei siellä ilmaa tuhlattu.

Sen sijaan pohdittiin mm. toimittajaloukkua, potilastietojen kansallista hallintaa ja terveydenhuollon organisaatioiden ja toimintaprosessien kehityksen pysähtymistä.

# # # Apotti-järjestelmä on arkkitehtuuriltaan monoliittimainen kokonaisuus, joka sisältää valtaosan sosiaalitoimen ja terveydenhoidon potilastietojen hallinnan toiminnoista. Kokonaisuus on niin suuri, että sen pystyy toimittamaan vain erittäin suuri ohjelmistotalo.

Useimpien kotimaisten tietojärjestelmäkehittäjien rahkeet eivät Apotin toimittamiseen yksinkertaisesti riitä. Puoli miljardia euroa vastaa noin(!) 1000 ihmisen kokopäiväisen työpanoksen sitomista hankkeeseen, jos hankkeen oletetaan valmistuvan aikataulussa vuonna 2017. (Olettaen, että yhden työntekijän kuukausikustannukset ovat 10.000 euroa).

Ehkä tärkein Espoon vetäytymisen peruste on Apottiin sisäänrakennettu toimittajaloukku. Loukku syntyy siitä, että jos ja kun HUS ja pääkaupunkiseudun kunnat eivät saa haltuunsa Apotin lähdekoodia, vain Apotin toimittaja pystyy tekemään siihen muutoksia. Avoimen lähdekoodin vaihtoehtoja ei tarjolla ole.

Apottiin tehtävät muutokset ja päivitykset on siis tilattava sen toimittajalta – toimittajan määrittelemään hintaan.

Muutoksia ja päivityksiä joudutaan tekemään jo ennen järjestelmän valmistumista. Apotin kaltaisen tietojärjestelmän ennalta määritteleminen ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Jo toimintaympäristö muuttuu vuosia kestävän kehitystyön aikana niin paljon, että suunnitelmia on pakko muuttaa. Esimerkiksi sote-uudistus ja metropolihallinto vaikuttavat hyvin todennäköisesti myös Apotin toteutukseen.

Käytännössä muutoksia joudutaan tekemään jatkuvasti työn edetessä, joko hallitusti ketterillä menetelmillä tai kalliisti erikseen tilattavina muutostöinä.

Yritys määritellä liian tarkasti etukäteen mitä tilataan, on yksi keskeinen syy siihen, että julkisen sektorin tietojärjestelmien hankintakustannukset repeävät niin usein käsistä, eikä lopputulos vastaa toiminnan tarpeita.

Eivätkä muutostyöt ja päivitykset lopu Apotin käyttöönottoon. Tietojärjestelmä ei ole koskaan valmis! Aina kun sosiaalitoimen tai terveydenhoidon lainsäädäntö, organisointi, työmenetelmät tai toimintaprosessit muuttuvat, myös Apottia on muutettava. Ja muutostyöt voidaan tilata vain järjestelmän toimittajalta.

Tietojärjestelmien hankkiminen on halpaa, kun sitä vertaa tietojärjestelmien ylläpitoon.

Samat haasteet koskevat toki myös muita potilastietojärjestelmiä kuin Apottia. Espoo aikoo kuitenkin minimoida toimittajaloukun kokoamalla sosiaalitoimen ja terveydenhuollon asiakastietojärjestelmän keskenään kommunikoivista yhteentoimivista osista, jotka kaikki kehitetään ja kilpailutetaan yksi kerrallaan. Näin tehdään esimerkiksi Virossa ja Tanskassa eli Espoo ei hyppää suureen tuntemattomaan.

Kilpailu paranee, kun kilpailutettavat kokonaisuudet eivät ole liian suuria, ja myös keskisuuret ohjelmistoyritykset pystyvät tarjoamaan omia ratkaisujaan.

Espoo ei halua joutua samanlaiseen pakkorakoon, missä HUS on nyt. Kun HUS ei ollut tyytyväinen käyttämäänsä potilastietojärjestelmään, HUS:n oli pakko päättää hankkia kokonaan uusi järjestelmä sen sijaan, että HUS korvaisi vain huonosti toimivat osat.

# # # Toinen, filosofisempi ongelma on Apotti-hankkeen keskittyminen tietojärjestelmän eikä toiminnan kehittämiseen.

1980-luvulla monessa teollisuusyrityksessä kohdattu tuottavuusparadoksi opetti sen, että uuden tietojärjestelmän hankkiminen tukemaan vanhaa toimintatapaa laskee työn tuottavuutta ja laatua. Työn tuottavuus kasvoi vain niissä teollisuusyrityksissä, joissa tietotekniikkaa oli käytetty työmenetelmien ja toimintaprosessien muuttamiseen.

Tietojärjestelmän hankkimisen asemesta tuleekin ensisijaisesti kehittää toimintaa. Vasta toissijaisesti kehitetään tietojärjestelmiä tukemaan ja mahdollistamaan nämä uudet toimintatavat.

Apotin arkkitehtuurista voi nähdä, että sen halutaan tekevän kaiken sen mitä HUS:n nykyiset järjestelmät tekevät, mutta paremmin. Käytännössä kaikki nykyiset toiminnot on koottu Apotin kiinteään ”ytimeen”, joka muodostaa kaksi kolmasosaa koko järjestelmästä. Aivan kuin HUS ja pääkaupunkiseudun kuntien sosiaali- ja terveystoimet olisivat potilastietojärjestelmää lukuun ottamatta saavuttaneet täydellisyyden, jossa ei ole kehittämisen saati parantamisen varaa.

Apotin käyttöönotto ei tee toimintatapojen ja organisaatioiden kehittämistä ainakaan helpommaksi, sillä muutokset vaativat koko Apotti-järjestelmän avaamista. Pienemmistä osista koostuvassa modulaarisessa järjestelmässä itse toiminnan kehittäminen on helpompaa, koska muutoksia joudutaan tekemään vain niihin kokonaisjärjestelmän osiin, joita muutos koskee.

 Apotti-hankkeen valmistelussa on unohtanut, että jos lässähtäneen kakun tilalle yrittää leipoa uuden kakun samalla reseptillä, myös se todennäköisesti epäonnistuu.

Apotti-hankkeessa on suuri riski, että toistetaan samat virheet, jotka aikanaan johtivat HUS:n vanhan potilastietojärjestelmän ongelmiin.

# # # Vetääkö Espoo siis verkkopiuhat seinästä? Eikö tieto Apotin valmistuttua enää kulje Espoon terveyskeskusten ja Jorvin sairaalan välillä? Joutuvatko Espoon ja Helsingin sosiaalityöntekijät jatkossakin soittamaan toisilleen saadakseen työssään tarvitsemiaan tietoja? Jääkö Kauniainen Apotteineen mottiin Espoon sisälle?

Ei. Sekä Espoo että Apotti joutuvat joka tapauksessa tekemään järjestelmistään KanTa-yhteensopivia eli potilastiedot kuten hoitosuunnitelmat, diagnoosit ja laboratoriotulokset kulkevat Kansallisen terveysarkiston kautta. Kun KanTa on otettu käyttöön, suunnitelmien mukaan syksyllä 2014, kaikkien terveydenhoidon tietojärjestelmien, myös Apotin on tuotettava potilastietonsa KanTa-järjestelmän standardoidussa muodossa.

KanTa-järjestelmän tuloon jo ensi vuonna ja sen kunnille ja sairaanhoitopiireille asettamiin velvoitteisiin ei oikein ole vielä herätty kaikkialla Suomessa.

Sosiaalipuolen vastaava KanSa-järjestlmä ei valitettavasti ole vielä yhtä pitkällä eli sosiaalityöntekijöiden puhelinrumba jatkuu joitakin vuosia pidempään.

KanTa-järjestelmän rakentamisen lisäksi Suomeen ollaan suunnittelemassa kansallista palveluarkkitehtuuria ja sote-kokonaisarkkitehtuuria, joilla halutaan tehdä julkisen sektorin tietojärjestelmistä yhteentoimivia. Tavoitteena on Viron mallin mukainen väylä, jonka kautta järjestelmät keskustelevat avointen rajapintojen yli.

Niin Apotin kuin Espoossa käyttöön otettavien ohjelmien on aikanaan avattava myös omat rajapintansa tälle väylälle. Muuten Apotti tai Espoo jää irralliseksi saarekkeeksi muun Suomen yhteentoimivien palveluiden ulkopuolelle.

# # #

Uusia espoolaisvaltuutettuja ei käy kateeksi. Ensimmäisessä kokouksessa lyödään eteen koko vaalikauden taloudellisesti ylivoimaisesti suurin päätös, joka vaikuttaa suoraan mm. espoolaisten terveyteen ja Espoon ja naapurikuntien suhteisiin. Ja minä kuvittelin haastavaksi joutumista ensimmäisessä kokouksessa päättämään Espoon Areenan rakentamisesta.

PS: Alussa linkittämäni esityslista-otteen liitteistä voi lukea Espoon kaupungin teettämän kustannushyötylaskelman ja riskiarvion.