Eduskunta on tunnetusti norsunluutorni, jonka asukit eivät hevin huomaa maailman muuttuvan ympärillään. Kansanedustajan työ on yksinkertaisesti niin kiinnostavaa, ja kalenteri niin täynnä, etteivät aika ja huomiokyky riitä.

Eduskunnan marmoripylväiden takaa ei ole nähty esimerkiksi sitä, että eduskunnan oma legitimiteetti, olemassaolon oikeutus kansalaisten silmissä, on päässyt pahasti rapautumaan. Kaikki suomalaiset eivät enää koe eduskunnan edustavan itseään perustuslain 2 § 1 momentin kuvaamalla tavalla:

”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.”

Eduskunnan toimintaa ja kieltä ei ymmärretä, eikä eduskunnalla koeta olevan valtaa vaikuttaa ihmisten elämään. Jos ihmisiltä kysyy, minkä uutisen he muistavat eduskunnasta, se liittyy todennäköisesti vaalirahoihin, seksuaaliseen häirintään tai farkkujen väriin.

On helppo sanoa, että mielikuva on väärä ja harhaanjohtava, mutta sen jakaa suuri osa suomalaisista.

Käytännössä legitimiteetin katoaminen on ilmentynyt äänestysprosentin jatkuvana laskuna. Onneksi aivan kaikki eivät ole vielä menettäneet uskoaan vaaleissa vaikuttamiseen, sillä turhautumista on purettu myös järjestelmää sisältä päin kritisoivia Perussuomalaisia äänestämällä.

# # #

Jos eduskunta haluaa palauttaa legitimiteettinsä, sen on vahvistettava kansan ja eduskunnan yhteyttä. Ihmisten on koettava, että eduskunta oikeasti edustaa heitä, puhuu heidän kieltään, käyttää valtaa heille tärkeissä asioissa.

Aivan sokeita eduskunnassakaan ei ole oltu, perustuslakia viimeksi uudistettaessa siihen lisättiin 53 § 3 momentilla aivan uusi käsite, kansalaisaloite.:

”Vähintään viidelläkymmenellätuhannella äänioikeutetulla Suomen kansalaisella on oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi sen mukaan kuin lailla säädetään.”

Kansalaisaloitteella kansalaisille annettiin suora tie vaikuttaa eduskunnan asialistaan, mahdollisuus pakottaa eduskunta käsittelemään asioita, jotka kansalaisista merkittävä osa kokee tärkeäksi. Ensimmäisten kansalaisaloite-ehdotusten suosio ja niiden herättämä julkinen keskustelu kertoo, että Suomessa on ollut sosiaalinen tilaus suoralle vuorovaikutukselle kansalaisten ja eduskunnan välillä.

Vaan kuinkas sitten kävikään. Kun ensimmäinen 50.000 nimeä kerännyt kansalaisaloite toimitettiin eduskunnalle, huomattiin, ettei laissa kansalaisaloitteissa sanota mitään siitä, mitä eduskunnan pitäisi kansalaisaloitteille tehdä. Ja yllättävän moni eduskunnassa on sitä mieltä, että mitä vähemmän sen parempi.

Kansalaisaloitteen vähättelijät tuskin voisivat keksiä tehokkaampaa tapaa loppujenkin suomalaisten vieraannuttamiseksi eduskunnasta kuin haudata kansalaisaloitteet valiokuntiin. Se olisi isku märällä rätillä päin kansalaisaloitteiden allekirjoittajien naamaa.

Ei kansalaisaloite sitä tarkoita, että se on pakko hyväksyä, mutta 50.000 kansalaisen tahdonilmaus ansaitsee tulla käsitellyksi asianmukaisesti, ensin valiokunnassa, joka kuulee asiantuntijoita ja laatii mietinnön, ja sitten eduskunnan täysistunnossa.
On se kansalaisaloite miten ”marginaalinen tai muutoin riidanalainen” tahansa.

50.000 kansalaisen mielenilmaus ei koskaan ole marginaalinen asia, eikä eduskunta voi loputtomiin vältellä riidanalaisia kysymyksiä. Itse asiassa vireillä olevat kansalaisaloitteet osoittavat hyvin, miten paljon näitä riidanalaisia kysymyksiä Suomeen on kertynyt. Jo pelkästään tästä syystä kansalaisaloite on tervetullut lisä Suomen poliittiseen järjestelmään.

Käytännössä prosessi ei välttämättä ole näin yksinkertainen. Hyväksyttäviäkin kansalaisaloitteita voidaan joutua työstämään, jotta ne olisivat yhteensopivia muun lainsäädännön kanssa. Tehdäänkö nämä muutokset eduskunnassa valiokunnan muotoilemina ja täysistunnon hyväksyminä, vai esittääkö valiokunta täysistunnolle, että kansalaisaloite toimitetaan hallitukselle eduskunnan toimeksiantona?

Kukaan ei tiedä.

Vielä.

Tässä tämän päivän kokouksen päätökset. Esityslista avattuna löytyy täältä, tässä ne päätökset, joihin tuli muutoksia: - Edustajien nimeäminen Suomen Kuntaliiton kuntapäiville Ouluun 14.- 15.5.2013 Täyttä 17 edustajan joukkoa ei saatu vielä kasaan. Vihreistä Ouluun lähtevät Tiina Elo, Sirpa Hertell, Jyrki Myllärniemi, Saara Hyrkkö ja Inka Hopsu. Kokoomuksesta ilmoittautuivat Ari Konttas, Jouni J. Särkijärvi, Laura Kiijärvi

Julkaistu Helsingin Sanomissa 4.3.2013 Espoon valtuusto hyväksyi 25.2. Turvesuon kaupan kaavan. Vihreät esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, koska kaava on ely-keskuksen lausunnon mukaan yleiskaavan vastainen. Alueen kaava mahdollistaa jo retail-parkin, mutta uudella kaavalla on tarkoitus laajentaa kauppakeskusta yleiskaavan viheralueelle maakunnallisen viheryhteyden päälle. Hanke käynnistyi, kun kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto myönsi vuonna 2008 rakennuttajalle suunnitteluvarauksen. On

Kaupunginhallitus kokoontuu taas maanantaina. Tässä lista-asiat lyhyesti avattuna: - Valtuuston työjärjestyksen 5 §:n mukainen luettelo vireillä olevista valtuustoaloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä (Kv-asia) Listalla vain kolme aloitetta, jotka odottavat käsittelyä: Jaakko Maurialan (sd) kaupungintalo-aloite tuodaan kh:seen asemakaavan muutosehdotuksen yhteydessä syksyllä 2013. Suojelukysymys ratkaistaan kaavoituksen yhteydessä ja pidän tätä hyvänä etenemistapana. Mari Nevalaisen (vihr.) aloite

Länsiväylä selvitti Espoossa tehtyjen aloitteiden määrän viime kaudella. Koko nelivuotiskautena aloitteita tehtiin 67 (jutussa 68, mutta minulle oli kirjattu yksi liikaa). Yllättäen olin eniten aloitteita tehnyt valtuutettu kuudella aloitteella (jutussa siis seitsemän). Uutisesta innostuneena päätin koota yhteen, miten aloitteille lopulta kävi: 2009 1. Viikottainen kasvisruokapäivä yläkouluihin ja lukioihin Tämän aloitteen käsittely meni farssin puolelle. Kouluissa

26.2.2013 Helsingin Sanomissa julkaistu kolumni Johda sinä itseäsi herätti ajatuksia.
Kirjoittajan mukaan "jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan". 

Kirjoitus perustuu positiivisen psykologian ja kognitiivisen lähestymistavan perusajatuksiin siitä, että ihminen voi vaikuttaa omiin ajatuksiinsa ja valita suhtautumistapansa asioihin. Kirjoittaja kertoo, että ainaisen murehtimisen ja muiden tai yhteiskunnan syyttämisen sijasta olisi syytä katsoa peiliin ja opetella vaikuttamaan omaan mielialaansa tai kuten kirjoittaja sanoo, johtamaan itse itseään. Hän itse oli hyötynyt sellaisista teeseistä kuin "Päästä irti - älä haudo vihaa sisälläsi." "Ole kiitollinen - keskity hyvään." "Anna anteeksi - älä anna kokemasi vääryyden haitata itseäsi." "Hyväksy se, mihin et voi vaikuttaa. Heittäydy siihen, mihin voit vaikuttaa."

Huomaan tulkitsevani  kolumnin kahdella eri tavalla - joko myönteisesti tai kielteisesti, enkä toistaiseksi pysty valitsemaan suhtautumistapaani. Kielteisen suhtautumisen aiheuttaa erityisesti tämä kappale ja sen lopusta löytyvä johtopäätös: "En usko olevani ainoa, joka kamppailee oman mielen hallinnan kanssa. Ympärillä näkee ihmisiä, jotka paisuttelevat murheitaan, syyttävät joka ongelmasta muita tai ottavat kaiken niin raskaasti, että elämä alkaa ahdistaa. Yhteiskunnassa se näkyy: masennusta, itsemurhia, stressiä, kaikkeen kohdistuvaa vihaa."

Mutta ensiksi ne hyvät asiat: 

On tärkeää tuoda esille sitä, että omiin ajatuksiin, tunteisiin ja toimintatapoihin voi todella oppia vaikuttamaan ja itsestä on tärkeää pitää huolta. Esimerkiksi Depressiokouluissa opitaan niitä keinoja, joilla toistuvia masennuskausia voi yrittää torjua. Puuttua synkkiin ajatuksiin ennen kuin ne saavat vallan. Kirjoittaja on oikeassa siinä, että omien tunteiden ja ajatusten tunnistamista olisi kaikkien syytä opetella jo koulussa sen sijaan, että tämä tapahtuisi vasta ongelmien ilmetessä psykoterapiassa. Kyky käsitellä esimerkiksi vihan tunteita hyödyttää varmasti sekä itseä että läheisiä. 

Sitten ne asiat, mitä jäin kolumnissa hautomaan.

Masennusta sairastaville saatetaan yhä sanoa, että "ota itseäsi niskasta kiinni". Kolumnin voi lukea myös niin, että "kaikki on itsestä kiinni". Masennus on kuitenkin sairaus. Kyllä, yksi hoitokeinoista on oppia vaikuttamaan omiin ajatuksiin, mutta se ei käy aivan niin yksinkertaisesti kuin kolumnissa -ehkä vahingossa- annetaan ymmärtää. Ihmiset eivät myöskään masennu siksi, että "ulko-ovella päälle vyöryy pimeys, jalkakäytävä on jäätikkö ja pysäkillä bussi roiskauttaa loskat nilkoillesi." Näissä on kyse arkipäivän harmituksista. 

Kirjoituksessa mainitaan mielialaa laskevina tekijöinä arkiset ärsytyksenaiheet, mutta siinä ei mainita sitä, että ihmisillä on erilainen elämänhistoria, erilaisia elämänkokemuksia. Erilainen lapsuuden kasvuympäristö. Erilaiset geenit. Erilainen elämänpiiri ja ihmisiä ympärillä. Varallisuuseroja. 

Vaikka kaksi ihmistä kokisi saman tapahtuman (ja osa meistä myös kokee suurempia tragedioita kuin toiset) niin silti heillä voi olla keskenään erilaiset edellytykset selvitä tapahtuman kanssa. Toinen voi esimerkiksi saada paljon enemmän ulkopuolista tukea kuin toinen.

Kolumnin suurin ongelma on mielestäni siinä, että se on kirjoitettu maassa, jossa on vahva yksinpärjäämisen kulttuuri ja usko siihen, että onnistuminen ja epäonnistuminen ovat yksilön itsensä ansiota tai syytä.

Kirjoittajan mainitsemiin masennusdiagnooseihin ja itsemurhien määriin vaikuttaa kuitenkin myös se, että mielenterveysongelmat koetaan häpeänä, vaikeita tapahtumia kohdattaessa niitä ei käsitellä läheisten tai ammattilaisten ja omasta pahasta olosta ei puhuta, koska menestymisen ja pärjäämisen eetos on niin vahva. Lama-aikana itsemurhat vähenevät. Ehkä siksi, että silloin näkyy, että muillakin menee huonosti. 

Kolumnia ovat jakaneet sosiaalisessa mediassa myös hyvinvointivaltioon-ei-niin-innostuneesti-suhtautuvat ihmiset  esimerkkinä siitä, että "jos ihmiset vain ottaisivat vastuun itsestään, emme tarvitsisi erilaisia palveluita".

Itse toivon, että kirjoittaja tarkoitti, että omiin ajatuksiin vaikuttamaan oppiminen on vain yksi keino pitää itsestä huolta. Vaikka olisi kuinka taitava muuttamaan omaa suhtautumistaan, niin muita ihmisiä, ystäviä tai ammattiapua, tarvitaan silti monessa tilanteessa.

Loppukaneettina täytyy vielä sanoa, että luulen maailman tarvitsevan myös ihmisiä, jotka ottavat asiat raskaasti. Jokainen meistä varmaan tuntee ihmisiä, jotka ovat hämmentävän huolettomia, kevyitä, iloisia ystäviä ja vanhempia. Jostain syistä näitä ihmisiä tuntuu usein yhdistävän se, että he eivät lue Hesaria eivätkä ole yhteiskunnallisesti aktiivisia. Jos kukaan ei koskaan ahdistuisi mistään, mikään tuskin muuttuisi, edes silloin kun se olisi tarpeellista.

Oli minun vuoroni raportoida valtuuston kokouksesta Espoon vihreiden nettisivuille, joten tämä kirjoitus on julkaistu myös siellä. Tänään valtuustossa eniten puhuttivat viime vuoden tilinpäätös ja kuntarakennelaki. Ympäristön kannalta tärkeä päätös oli Turvesuon kaava. Blominmäki jäi pöydälle, kun valtuuston puheenjohtaja Timo Soini päätti kokouksen klo 23 Kiinteistön ostaminen Tapiolan keskustasta Ennen kuumia kysymyksiä valtuusto päätti ostaa ns.

Valtuuston kokouksessa ensi maanantaina päätetään mm. Blominmäen osayleiskaavasta. Kun edellinen valtuusto päätti 12.10.2009 jätevedenpuhdistamon paikasta, oli tiedossa, että Blominmäki on ympäristön kannalta huono vaihtoehto. Blominmäki valikoitui puhdistamon paikaksi paljolti sen takia, ettei siellä asu juuri ketään. Ympäristöväki varoitteli jo tuolloin, että haasteita tulee – nyt olemme niiden äärellä. Valtuuston päätöksen jälkeen Blominmäen kaavaa on viety

Kokous käynnistyi valtuuston vanhimman Leena Luhtasen johdolla. Uuden puheenjohtajiston valinnat seurasivat kokouksen avausta. Valtuuston pj:na aloitti Timo Soini (PeruS), ensimmäisenä vpj:na Markus Torkin (KOK) ja toisen vpj:na Vihreiden Sirpa Hertellin. Kukituksen ja valtuuston pj:n vitjojen vaihdon jälkeen Soini pääsi pönttöön avaamaan valtuustokautta rauhallisin sanoin. Puheenvuorossaan Soini vannotti valtuustoa toimimaan niin, että tulevissa vaaleissa entistä useampi [...]

Metropoliselvityksen ratkaisuehdotuksista etsitään nyt parasta vaihtoehtoa sille, kuinka helpottaa alueen asukkaiden työssäkäyntiä, asumista ja liikkumista, miten pysäyttää alueellinen segregaatiokehitys ja huolehtia, siitä että kaikkien kuntien asukkaiden saatavilla on laadukkaita palveluita jatkossakin. Metropolialueen tulevaisuus on nyt käynnistyvän valtuustokauden isoimpia kysymyksiä.Selvitysryhmän väliraportti http://www.vm.fi/vm/fi/03_tiedotteet_ja_puheet/01_tiedotteet/20130110Valtio/name.jsp esittelee kolme eri vaihtoehtoa, jolla metropolialueen haasteet voitaisiin ratkaista:a) Vähäiset kuntarakennemuutokset ja vahva metropolihallintob) [...]

Helsingin hallinto-oikeuden päätös kumota Sipoon kunnallisvaalitulos on oire suomalaisen paikallisdemokratian kriisistä. Yhteiset asiat eli politiikka ei enää kiinnosta suomalaisia. Puolueiden paikallisjärjestöt potevat pahaa verenvähyyttä, eikä yhteisistä asioista päättämään tahdo löytyä vapaaehtoisia.

Etenkin kuntavaaleissa puolueilla on suuria vaikeuksia löytää ehdokkaita listoilleen. Vain suurimmat puolueet saavat listansa täyteen. Mutta kun puolueiden kaikki vähänkin aktiivisemmat jäsenet on suostuteltu ehdokkaiksi, jäljellä ei ole enää ketään, jonka puolueet voisivat nimetä vaalivirkailijoiksi.

Ehdokkaat ja heidän lähiomaisensa kun ovat esteellisiä laskemaan omia ääniään, kuten hallinto-oikeus totesi.

# # #

Suomen vaalijärjestelmä on sinänsä nerokas. Se luotiin tilanteessa, jossa suomalaiset eivät luottaneet toisiinsa, mutta heidän oli silti kyettävä luottamaan vaalitulokseen. Siksi äänestyspaikoilla on niin paljon vaalivirkailijoita, vahtimassa toisiaan.

Suurimmat puolueet voivat halutessaan tarkistaa vaalituloksen, kerätä omilta vaalivirkailijoilta eri äänestyspaikoikkojen tulokset ja laskea, ettei tulosta ole peukaloitu. Vaalituloksen väärentämiseen tarvittaisiin Suomessa tuhansien ihmisten salaliitto.

Ajatus vaalivilpistä voi tuntua Nyky-Suomessa kaukaiselta, mutta ei Suomenkaan historiassa tarvitse kauas mennä, kun poliittinen ilmapiiri oli aivan toinen. Eikä mikään takaa, että nykyinen keskinäinen luottamus jatkuu ikuisesti.

Suomen vaalijärjestelmä tarvitsee kuitenkin tuhansia vapaaehtoisia toimiakseen. Yhä harvempi on valmis uhraamaan viikonloppuja leimoja lyöden ja ääniä laskien, vaikka siitä vähän maksetaankin.

# # #

Kunnallisvaaleissa valitaan valtuustoihin tuhansia valtuutettuja, ja vaalituloksen perusteella nimetään kuntien lautakuntiin ja muihin päätöksentekoelimiin kymmeniätuhansia luottamushenkilöitä.

Kokouksia riittää. Perhe ja työnantaja kiittävät, kun valtuutettu ei ehdi päivisin töihin eikä iltaisin kotiin. Kokouspalkkiot ovat työmäärään verrattuna lähinnä huvittavia.

Ei ihme, että yhä useampi sanoo kiitos mutta ei kiitos, kun heitä pyydetään ehdokkaaksi kunnallisvaaleihin. Politiikkaan ja poliitikkoihin nihkeästi suhtautuva ilmapiiri ei helpota asiaa. Kuka haluaa leimautua poliitikoksi, vähintäänkin epäilyttäväksi ihmiseksi?

Tulevissa vaaleissa Sipoo ei ole ongelmineen yksin. Yhä useammassa kunnassa on odotettavissa vaikeuksia saada vaalilautakuntiin riittävästi esteettömiä jäseniä. Ja ilman vaalilautakuntia ei vaaleja pystytä järjestämään.