Tila- ja asuntojaoston syyskauden ensimmäinen kokous on ensi maanantaina. Tässä lista-asiat avattuna, esityslista kokonaisuudessaan löytyy täältä. Päätettäviä asioita on tällä kertaa vähän, mutta keskusteltavaa varmasti riittää. Saamme selostuksen siirtokelpoisten tilojen ja väistökoulujen tilanteesta ja käymme läpi tammi-heinäkuun seurantaraportin. Investointiohjelma on myös työn alla, mutta sitä ei saatu tässä vaiheessa jaoston käsittelyyn. Valtuustoryhmät neuvottelevat asiasta ensi viikolla. Kokouksessa kuultavat selostukset - Siirtokelpoisten tilojen ja väistökoulujen tilannekatsaus - MAL-aiesopimuksen seuranta Siirtokelpoisten tilojen osalta liitteenä on 7.8. päivätty tilannekatsaus. Siinä todetaan aiemmin jo uutisoidut valitettavat viivästymiset. Tällä hetkellä valmistumisajat ovat seuraavat:...

Kesällä porkkanapenkkiä harventaessa unohdin kommentoida vanhan nusu-kollegan, Marko Hamilon Perussuomalainen-lehdessä julkaistua kirjoitusta: Helsingin Kalliossa muhii punavihreä kupla. Koska moiselle laiminlyönnille ei kunnon Vihreällä voi olla mitään hyväksyttävää perustetta, palaan näin lomakauden jälkeen asiaan.Aloitan lainaamalla kirjoituksen ensimmäistä kappaletta ja vaihtamalla sen ensimmäisestä lauseesta kolme sanaa. Päätelkää mitkä:

Miksi arvokonservatiivien on niin vaikea ymmärtää vihreitä ja muita arvoliberaaleja? Yksi syy voi olla se, ettei heidän tarvitse ymmärtää. Kun on muiden samanmielisten ympäröimä, eri tavalla ajattelevia ei kohtaa eikä heitä tarvitse ymmärtää. Kykenemättömyyttä ymmärtää pidetään omien joukossa suoranaisena hyveenä. Useimmat ihmiset ovat ympäröineet itsensä sekä arkielämässään että sosiaalisessa mediassa kaltaisillaan.

Eli asian voi nähdä tismalleen samalla tavalla rajaojan molemmilta puolin.

Kun tutkiskelen omaa suvakkiuttani, löydän Hamilon väitteelle toki myös perusteita. Yhdistän arvoliberaaliuden vahvasti edistykseen, vapaamielisyyteen, tasa-arvoon ja ihmisoikeuksiin, ja pidän niitä niin perustavanlaatuisina arvoina, että minun _on_ vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka eivät niitä jaa.

Minun arvomaailmassani maailma muuttuu paremmaksi, kun sitä jatkuvasti määrätietoisesti muutetaan ja kehitetään. Sen sijaan konservatiivisuus edustaa minulle takertumista vanhaan, kehityksen pysähtymistä.  Eli olemmeko jo saavuttaneet täydellisen Maailman, vai pitääkö sitä kohti edelleen ponnistella?

Minun Maailmani on sitä parempi, mitä vapaamielisempi ja suvaitsevaisempi se on, kunnes meidän ei tarvitse enää edes käyttää koko suvaitsevaisuus-sanaa. Se kun juontaa suvaita-sanasta, jossa on samaa vastentahtoisuutta kuin sietämisessä.

Arvonkonservatiivisuudessa minua vaivaa ajatus, että on olemassa jokin yksi oikea tapa olla ja elää, jota kaikkien tulisi noudattaa, esimerkiksi Hamilon mainitsema kansallinen yhtenäiskulttuuri. Arvokonservatiivit saavat minun puolestani toki rajata omaa elämäänsä niin paljon kuin haluavat, mutta jättäkää meidät muut rauhaan!

Arvoliberaali maailmankuva tarkoittaa, että ihmisillä on mahdollisuus olla vapaasti oma itsensä, elää vapaasti omaa elämäänsä omalla tavallaan niin kauan kuin se ei rajoita muiden vapautta elää puolestaan omaa elämäänsä. Siksi arvoliberaali hyväksyy esimerkiksi liikkumisen vapautta rajoittavat liikennesäännöt, koska niillä minimoidaan muille tielläliikkujille aiheutuvat riskit ja haitat.

¤ ¤ ¤ Kirjoituksen toisen kappaleen vääntäminen vaatii hieman enemmän muokkausta, mutta mielestäni tämäkin avaa ajatuslukkoja:

Punavihreiden vastustajat rakastavat myyttiään Kalliosta, ulkomaailmasta mitään tietämättömien cityhipstereiden ahdistavan samanmielisestä yhteisöstä, joka heidän mielikuvituksessaan on vain Helsingin Kalliossa.

Marko Hamilon kirjoitus lähtee ajatuksesta, että Kehä I:n sisäpuolella, etenkin Kalliossa asuvat ovat jotenkin erilaisia kuin muut suomalaiset, ja tämä toiseus ilmenee muun muassa arvoliberaalien Vihreiden ja Vasemmistoliiton äänestämisenä. Sen sijaan oikeat suomalaiset Kehä I:n ulkopuolella äänestävät arvokonservatiiveja. Haluan kuitenkin muistuttaa, että vaikka Vihreät ovat sekä Helsingissä että Espoossa valtuuston toiseksi suurin puolue, Kokoomus on edelleen vahva ykkönen, eikä niin tunnettu arvoliberaaliudestaan. Teemme Vihreissä toki parhaamme tilanteen korjaamiseksi.

Marko Hamilon edustama arvokonservatiivinen harha lähtee oletuksesta, että Suomessa vallitsee jonkinlainen kansallinen yhtenäiskulttuuri, josta vain Kallion punavihreä kupla on poikkeus. Entä suomenruotsalainen kupla tai saamelainen kupla, romaneista, tataareista, inkeriläisistä ym. puhumattakaan? Tai ortodoksikupla, lestadiolaiskupla, ateistikupla? Saati sellaiset kummalliset paikkakunnat kuin Tampere, jossa Vihreillä ja Vasemmistoliitolla on ihan kohtuullisen kokoiset valtuustoryhmät, vaikka matkaa Kallioon on 170 kilometriä. Tai Oulu, tai Pirkkala, tai … Puhumattakaan niistä kunnista, joiden valtuustoissa Vihreillä tai Vasemmistoliitolla on pienet ryhmät. Pitäisikö Vihreiden ja Vasemmistoliiton äänestäjien pakata näissä kunnissa matkalaukkunsa ja muuttaa yhtenäiskulttuurin alta Kallioon evakkoon?

Sillä siitä on valitettavan usein myös kyse. Hamilon havainto arvoliberaalien kerääntymisestä tietyille paikkakunnille ei ole pelkkää harhaa. Moni on muuttanut kaupunkiin, jopa Kallioon, nimenomaan väistääkseen ahdistavaksi kokemaansa ”yhtenäiskulttuuria”, johon heidän omat arvonsa ja elämäntapansa eivät ole mahtuneet. Onko selitys kalliolaisten outoihin arvoihin siis Kallion juomavedessä vai leirinsä pienen kalliolaisen kylän ympärille pystyttäneessä ”yhtenäiskulttuurissa”?

Marko Hamilon kirjoituksen edustama liberaaliuden torjunta ja yhtenäiskulttuurin alleviivaaminen tuovat mieleen Unkarin pääministerin Viktor Orbánin, Turkin presidentin Recep Erdoğanin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin viimeaikaiset puheet. Kaikki ovat kunnostautuneet poliittisten, etnisten, uskonnollisten ja seksuaalisten vähemmistöjen erilaisten elämäntapojen vainoajina, koska erilaisuus ei kuulu unkarilaiseen, turkkilaiseen tai venäläiseen ”yhtenäiskulttuuriin”.

Toivottavasti Perussuomalaisten haikailema arvokonservatiivi yhtenäiskulttuuri ei ota heiltä vaikutteita.

Tässä raporttia tämän päiväisestä kaupunginhallituksen kokouksesta niiltä osin kuin kokouksessa tehtiin muutoksia. Esityslista avattuna löytyy täältä. - Högnäs, asemakaavan sekä maankäyttösopimusten hyväksyminen, alue 633000, 65. kaupunginosa, Högnäs, (osittain Kv-asia) (Pöydälle 16.6.2014) Högnäs jäi kesäkuussa pöydälle, jotta ryhmillä oli aikaa paneutua asiaan. Moni olikin käynyt paikan päällä ja lukenut huolella paperit. Eniten keskustelua herätti viimeisestä kaavaehdotuksesta puuttuva ELY-keskuksen lausunto sekä ELYn lausunnon merkitys ylipäänsä. Valmistelijoiden näkemyksen mukaan ELY-keskuksen edellisestä kaavaehdotuksesta saatu lausunto ei ole kovin kriittinen. Ryhmämme tulkinta on, että lausunto on kriittinen (todetaan muun muassa, ettei yleiskaava ole...

Suomen kansallinen etu on, että naapureihin voi luottaa. Kuten moni suomalainen kommentaattori on todennut, Suomella on pitkä maaraja Venäjän kanssa. Moni on myös vahvasti sitä mieltä, että Suomen pitäisi ”kansallisen edun” nimissä kiemurrella irti EU:n Venäjälle asettamista pakotteista. Ilmeisesti samalla pitäisi varmuuden vuoksi myös nuolla puhtaaksi Krimillä kuraantuneet sotilassaappaat.

Mikä on Suomen kansallinen etu? Sekö, että hiljaa hyväksymme naapurimme toiseen naapuriinsa kohdistamat kansainvälisen oikeuden vastaiset toimet. Se olisi sama kuin jos katsoisimme poispäin, kun seinänaapurimme pahoinpitelee toista naapuriaan.

Venäjä sitoutui vuonna 1994 Budapestin sopimuksessa kunnioittamaan Ukrainan rajojen koskemattomuutta. Jos Venäjä on valmis rikkomaan yhtä sopimusta, miksi se kunnioittaisi mitään muitakaan allekirjoittamiaan sopimuksia?

…esimerkiksi Suomen ja Venäjän vuonna 1992 solmimaa Naapuruussopimusta, jonka 1. Artiklassa Venäjä sitoutuu mm. Suomen rajojen loukkaamattomuuteen ja alueelliseen koskemattomuuteen. Itse asiassa Venäjän pääministeri Medvedev on todennut moiset sitoumukset mitättömiksi: ”Venäjä tai mikään muukaan maa ei voi koskaan, eikä millään asiakirjoilla, taata alueellista koskemattomuutta millekään valtiolle.” Eli se meidän Venäjän naapureiden alueellisesta koskemattomuudesta.

Moni kuvittelee Ukrainan olevan jossain kaukana, etteivät Krimin tapahtumat liikuta Suomea. Todellisuudessa jos Hankoniemeen törkättäisiin iso neula ja Suomea pyöräytettäisiin sen ympäri. Pohjois-Lappi olisi tukevasti Ukrainassa. Ukraina ei ole Suomen rajanaapuri, mutta naapuri siitä huolimatta. Ukrainan raja Venäjän kanssa (2295 km) on sitä paitsi paljon pidempi kuin se paljon puhuttu Suomen raja (1340 km). Ukrainan asia on meidän asiamme.

Mitä Suomen ja Euroopan sitten pitäisi tehdä? Yksi vaihtoehto on olla tekemättä mitään. Hyväksyä tapahtunut ja jatkaa bisnestä ja yhteistyötä Venäjän kanssa entiseen tapaan ja toivoa, että Krim ja Itä-Ukraina riittävät tyydyttämään Putinin egon. Viis siitä, että Venäjä on rikkonut kansainvälistä lakia ja sopimuksia, horjuttanut naapurimaansa sisäistä turvallisuutta, lähettänyt tunnuksettomia joukkoja suvereenin valtion maaperälle, miehittänyt naapurimaastaan merkittävän osan (Krim on lähes yhtä suuri kuin Albania, se ei ole mikään Porkkalanniemi), aseistanut, tukenut ja johtanut maan hallitusta vastaan taistelevia joukkoja sekä ainakin välillisesti sekaantunut matkustajalentokoneen tuhoamiseen.

Toinen vaihtoehto on heristellä sormea, jopa kahta sormea. Ehkä joku ministeri voisi vaikka heilauttaa pientä Ukrainan lippua Jalkapallon MM-kisojen vip-katsomossa vuonna 2018. Tämä tuntuisi riittävän monelle suomalaiselle kommentaattorille vallan hyvin.

Seuraavana vaihtoehtona ovat erilaiset pakotteet, joihin Länsimaat ovat toistaiseksi turvautuneet. Aluksi nekin olivat lähinnä sormen heristelyä, matkustuskieltoja ja yksittäisten henkilöiden varojen jäädyttämistä. Niillä ei saatu toivottuja tuloksia, päinvastoin. Venäjä hyödynsi niitä propagandassaan ja syytti länsimaita fasistien tukemisesta. Samalla Venäjän johto sai hyvän tekosyyn Venäjän talouden kotikutoisille ongelmille.

Sen jälkeen siirryttiin todellisiin talouspakotteisiin, joihin Venäjä vastasi omillaan. Talouspakotteet ovat kaksiteräinen miekka. Ne viiltävät paitsi pakotteiden kohdetta myös niiden asettajaa. Siksi vain ylivertaisen vahva osapuoli voi turvautua pakotteisiin. Euroopan Unioni _on_ talousmahtina ylivertainen Venäjään verrattuna, mutta ei läheskään yhtä määrätietoinen kuin Venäjä omassa politiikassaan. Pienetkin taloudelliset tappiot saavat seuraavia vaaleja pelkäävät eurooppalaiset poliitikot epäröimään siinä missä Venäjän johto on valmis syöttämään kansalaisilleen kaalia.

Tärkeintä pakotteiden toimivuudelle on se, että Eurooppa on niiden takana yhtenäinen. Jokainen rintamaa hajottava soraääni vahvistaa Putinin asemaa.

Yhteisen rintaman vahvistamiseksi Euroopan Unionin tulee jakaa pakotteista aiheutuvia menetyksiä sekä jäsenmaiden että toimialojen kesken, vaikka se jonkun mielestä voikin haiskahtaa federalismilta. EU on kuitenkin nimenomaan unioni eikä mikään askartelukerho.

Joka tapauksessa talouspakotteet ovat parempi vaihtoehto kuin länsimaiden aseiden ja joukkojen lähettäminen Itä-Ukrainaan. Kanada on jo lähettänyt kypäriä ja suojaliivejä Ukrainan armeijalle. Seuraavana vaiheena voi olla tiedusteluyhteistyö, suora aseapu, …

Jatko riippuu vain siitä, kuinka pitkälle Putin on valmis menemään? Kuinka hyvin EU-maiden yhteinen pakoterintama kestää? Kuinka kyllästyneitä amerikkalaiset äänestäjät ovat mättämään rahaa muun maailman ongelmien ratkomiseen? Kuinka pitkään venäjän kansa on valmis syömään kaalia?

Lännen ja Venäjän kauppasota on hyvä muistutus siitä, miten verkottunutta maailmantalous on. Meidän kaikkien talous riippuu kaikkien muiden taloudesta. Rajojen sulkeminen kirpaisee kaikkia, myös Venäjää. Toivottavasti joku Venäjän johdossa vielä muistaa, miten huonosti suljettu talous toimii.

Kaupunginhallituksen syyskausi alkaa maanantaina. Ensimmäisen kokouksen lista on melko kevyt. Alla asiat avattuna, esityslista kokonaisuudessaan löytyy täältä. - Lainan myöntäminen Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselle Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos anoo Espoon kaupungilta 370 000 euron suuruista lainaa ensihoitopalvelujen käynnistämiseksi Länsi-Uudenmaan sairaanhoitoalueella. Jotta toiminnan käynnistäminen heti 2015 alussa olisi mahdollista, täytyy Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen tehdä kalustehankintoja jo vuoden 2014 aikana. Hankintoja varten ei ole budjetoitu rahaa eikä kuluja sairaanhoitopiiriltä voida laskuttaa ennen sopimuksen voimaantuloa vuonna 2015. Yhteistoimintasopimus on voimassa 1.1.2015 – 31.1.2017, jonka aikana laina lyhennetään. - Korvauksen maksaminen vahinkorahastosta Tilakeskus-liikelaitoksen korvaushakemuksen mukaan Tilakeskus-liikelaitos hakee...

Kävimme eilen kaupunkisuunnittelulautakunnan vpj. Kirsi Louhelaisen kanssa tutustumassa Högnäsin kaava-alueeseen. Kaava jäi kaupunginhallituksessa kesäkuussa pöydälle ja päätöksiä tehtäneen 11.8. kokouksessa. Högnäs sijaitsee Bodominjärven ja Matalajärven välisellä kannaksella. Se on vanhaa loma-asunto- ja omakotialuetta. Pysyviä asukkaita on noin 40. Suunniteltu pientalokaava yli kymmenkertaistaisi asukasmäärän noin 500 asukkaaseen. Espoon pohjoisosien yleiskaavassa alue on osoitettu pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi ja kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi ympäristöksi. Matalajärven Natura-alue on nykyisin osa Nuuksion kansallispuistoa. Högnäsin kannas on luonnoltaan rehevä, rikas, herkkä ja uniikki. Paljon tammia ja muita jalopuita sekä pähkinäpensaslehtoja. Esitetty rakentamismäärä tuhoaisi alueen ominaispiirteet ja luontoarvot...

Tiedätte varmaan Valtioneuvoston hankerekisterin eli HARE:n. Se on eduskunnan ja ministeriöiden verkkopalvelu, josta löytyy tiedot erilaisista säädösten valmisteluhankkeista ja kehittämis- ja selvityshankkeista. 

Jep, tällaista on sähköinen asiointi Suomessa vuonna 2014.

Vielä villimmäksi meno muuttuu, kun hanke päättyy ja hankkeen tiedot arkistoidaan. Kyse ei tosiaankaan ole mistään sähköisestä arkistosta. Tietoja ei myöskään tulosteta arkistoon sähköisistä asiakirjoista. Ei, ne tulee valmistella ja toimittaa paperilla, hankkeiden sihteereille osoitetussa arkistointiohjeessa määritellyssä muodossa.

Joka ministeriöllä on ilmeisesti oma ohje, vaikka HARE-rekisteri on yhteinen, ja ”Valtioneuvostossa on hankerekisterin (HARE) ylläpidossa yhtenäistetty työryhmien, komiteoiden, neuvottelukuntien, selvitysmiesten ja lainsäädäntöhankkeiden ym. arkistointia.” Esimerkiksi eräästä nimeltä mainitsemattomasta ministeriöstä äskettäin lähetetyn ohjeen mukaan hankeasiakirjoja arkistoitaessa tulee toimia seuraavasti: poista asiakirjoista muovitaskut ja klemmaritsiirrä asiakirjat rengaskoteloista sopivan kokoisiin arkistokoteloihin (2 cm, 4 cm, 6 cm, 8
cm tai 10 cm). Koteloita saa vahtimestareilta.hankeasiakirjojen arkistoinnin apuna voit käyttää liitteenä olevia välilehtiä tarpeen mukaan erottelemaan hankkeen asiakirjakokonaisuudet toisistaankirjoita hankkeen tunnistetiedot (HARE-numero, hankkeen nimi ja hankkeen rajavuodet) arkistokotelon päähän käyttämällä nimiölappua. Nimiölappu sijoitetaan muoviseen nimiötaskuun, joka taas liimataan 9,5 cm korkeudelle kotelon alareunasta. Muovisia tarrapintaisia nimiötaskuja saa vahtimestareilta.ilmoita etukäteen TEM arkistolle, oheista luovutusluetteloa apuna käyttäen, kuinka monta arkistokoteloa ja milloin olet ne keskusarkistoon luovuttamassa. Osoite on kirjaamo@tem.fi.saatuasi arkistolta sähköpostiisi vastauskuittauksen, lähetä arkistoidut hankeasiakirjat TEM keskusarkistoonpyydä koteloiden siirrossa tarvittaessa apua vahtimestareilta Arkistointiohjetta on turha etsiä verkosta, se lähetetään hankkeiden sihteereille erikseen, sentään sähköpostilla eikä vaikka faksilla.  Eli tällaista on ”sähköinen” asiakirjanhallinta Suomessa vuonna 2014. Oikeasti. Olen yleensä optimisti ja uskon tulevaisuuteen, mutta tämän ohjeen luettuani alan olla todella huolissani siitä, mihin Suomi on menossa, vai onko mihinkään.

Terveisiä Loviisan Rauhanfoorumista. Tämä itäuusmaalainen pikkukaupunki on kuin itse rauhan tyyssija, kauniita vanhoja puu- ja kivitaloja, ystävällisiä ihmisiä. Loviisan torilla lauloi Sonante ja kansalaisjärjestöt rauhan ja ihmisoikeuksien puolesta esittäytyivät.

Kävin seuraamassa kiinnostavan paneelikeskustelun, jossa toimittaja Hannu Reime ja rauhantutkija Unto Vesa pohtivat Kalevi Suomelan haastattelemina rauhanaatteiden, rauhanliikkeiden ja kansainvälisten instituutioiden kehitystä viimeisen sadan vuoden aikana, eli ensimmäisen maailmansodan alkamisesta nykyhetkeen, jossa kauhistuttaa Gazan moukarointi.

Ihmisillä on vahva rauhantahto, joka vahvistuu aina kauheiden sotien jälkeen. Ajatellaan, ettei koskaan enää sotaa. Mutta kauhistuttavaa on, että ihmisten toimet voivat kaikesta huolimatta johtaa konflikteihin. Rauhantyö on tärkeää jatkuvaa työtä. Rauhantyöllä on saatu tuloksiakin, kuten rajoitettu kansainvälisin sopimuksin sodankäyntimenetelmiä, kemiallisten ja biologisten aseiden käyttöä. Toisaalta rauhanliikkeet tyytyvät joskus liian vähään. Esimerkiksi ydinkokeet kiellettiin merellä ja ilmassa ja rauhanliikkeiden suurin protesti ydinkokeille talttui. Ydinkokeita tehdään edelleen maan alla. Myös Euroopan unionin juuret ovat rauhanaatteessa, EU on suuri rauhanliike.

Gazan ahdinko ja saarto huolettavat kaikkia. Palestiinalaisten elintila on kaventunut Israelin valtion siirtokuntien laajentumisessa. Gazan pommitukset ja siviilien tappaminen on rikollista. Ohjusiskut ovat osuneet YK:n turvapaikkoina toimiviin kouluihin ja sairaaloihin, joista 5 on jo suljettu. Konfliktissa on liki kaksituhatta palestiinalaista kuollut, yli kolmesataa heistä lapsia. Järkytys on sanoinkuvaamaton. Gazassa on sähköt poikki, pulaa vedestä, täysin epäinhimilliset olot, ei paikkaa siviileillä minne mennä pienellä maakaistaleella. Tämän hulluuden on loputtava.

Tulitauko ja päällä olevan kriisin pysäyttäminen on ykkösasia. Mutta ongelma alueella ei poistu, ellei kaksi kansaa opi elämään rinnan. Alueella asuvat arabiaa puhuvat palestiinalaiset ja hepreaa puhuvat juutalaiset. Kansakuntien keskinäinen sopiminen on avain rauhaan. Israelin olisi tunnustettava Palestiina ja siirtokuntien laajentumisen on loputtava. Rauhanneuvotteluissa tarvitaan YK:n tuella koko maailmaa, myös EU voi ottaa aktiivisemman roolin rauhan rakentajana.

Puolueet ja poliitikot ovat erimielisiä monesta asiasta, mutta yhdestä kaikki ovat samaa mieltä, Suomeen tarvitaan lisää työpaikkoja. Jaetusta poliittisesta tahtotilasta huolimatta tuloksia on saatu vain vähän. Suomessa on edelleen noin 250.000 työtöntä, 8-10 prosenttia työvoimasta. Toki voi olla, että ilman kaikkia hankkeita ja ohjelmia työttömiä olisi vielä paljon enemmän. Ehkä reseptimme onkin väärä, puolueet ja poliitikot väärässä. Ehkä Suomen ongelmana ei olekaan työn puute vaan se, että teemme väärää työtä, tyhmää työtä. Me yritämme luoda uusia työpaikkoja hinnalla millä hyvänsä sen sijaan että tekisimme kaikkemme turhan työn eliminoimiseksi, kannattamattomien työpaikkojen tuhoamiseksi.

Suomalaisten hyvinvoinnin kasvu on perustunut vuosikymmenten ajan jatkuneeseen talouskasvuun, joka on puolestaan perustunut työn tuottavuuden nousuun. Vaikka työikäisiä on ollut vuosi vuodelta enemmän, Suomessa tehtyjen työtuntien määrä on työajan lyhenemisen (työttömyyden, opiskelun, työkyvyttömyyden) vuoksi vähentynyt (katso E2 Tehdyt työtunnit) . Tuottavuuden kasvun vuoksi tehdyt työtunnit ovat yhteensä kuitenkin tuottaneet vuosi vuodelta vähän enemmän, mikä on mahdollistanut palkkojen nostamisen ja hyvinvointipalveluiden laajentamisen. Nyt työikäisten suomalaisten määrä on kuitenkin kääntynyt laskuun, eikä tuottavuus enää nouse. 1990-luvun lamassa Suomen kansantalouden tuottavuus nousi, nyt se sen sijaan laskee. Ei ihme, että Suomen kansantalous sakkaa jo toista vuotta peräkkäin, ja valtio ja kunnat velkaantuvat, kun verotulot eivät enää kasva samaa tahtia hyvinvointipalveluiden kustannusten kanssa. Samaan aikaan yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä kasvaa nopeasti, ja eläke- ja terveydenhoitokulut kasvavat vääjäämättä.

(Edellinen kappale muutettu 4.8. koska Suomessa tehtyjen työtuntien määrä on laskenut, vaikka työvoima on tähän asti kasvanut. Alkuperäinen teksti: Suomalaisten hyvinvoinnin kasvu on perustunut vuosikymmenten ajan jatkuneeseen talouskasvuun, joka on puolestaan perustunut kahteen tekijään, työikäisten suomalaisten määrän kasvuun ja työn tuottavuuden nousuun. Työtä on tehty vuosi vuodelta enemmän, ja työtunti on tuottanut vuosi vuodelta vähän enemmän. Nyt työikäisten suomalaisten määrä on kuitenkin kääntynyt laskuun, eikä tuottavuus enää nouse. 1990-luvun lamassa Suomen kansantalouden tuottavuus nousi, nyt se sen sijaan laskee. Ei ihme, että Suomen kansantalous sakkaa jo toista vuotta peräkkäin, ja valtio ja kunnat velkaantuvat, kun verotulot eivät enää kasva samaa tahtia hyvinvointipalveluiden kustannusten kanssa. Samaan aikaan yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä kasvaa nopeasti, ja eläke- ja terveydenhoitokulut kasvavat vääjäämättä.)

Voisi kuvitella, että työvoiman supistuessa kaikille riittää työtä, mutta käykin päinvastoin. Kansantalouden supistuessa työttömyys kasvaa, vaikka tarjolla olisi aiempaa vähemmän työntekijöitä. Lamassa ei uskalleta tehdä riittävästi investointeja uusiin työvälineisiin, toimintatapoihin ja osaamiseen, jotka nostaisivat työn tuottavuutta, tekisivät työn teettämisestä taas kannattavaa.

Investointien tekemisen asemesta elinkeinoelämä vaatii työn hinnan laskemista, palkanalennuksia, verohelpotuksia, alennettuja eläke- ja vakuutusmaksuja. Tuloksena on entistä vähemmän ostovoimaa ja vähemmän maksettuja veroja ja maksuja, joilla kustantaa hyvinvointipalveluiden työntekijöiden palkat ja tulonsiirrot.

Koska lisää työvoimaa ei saada nopeasti mistään, ainoa vaihtoehto kierteen katkaisemiseksi on työn tuottavuuden nostaminen nopeasti, nopeammin kuin työikäisten määrä supistuu, nopeammin kuin suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle. Muuten kansantalous jatkaa supistumistaan myös tulevina vuosina, suomalaisten elintaso laskee, ja kuntien ja valtion verotulot supistuvat.

Tämä edellyttää sekä työn tuottavuutta parantavia investointeja että luopumista heikosti tuottavista töistä.

Työn tuottavuuden nostaminen ei ole halpaa. Se vaatii investointeja. Kun traktorit korvasivat hevoset, ja lypsäjät korvattiin lypsykoneilla ja ne puolestaan lypsyroboteilla, se tuli maatalousyrittäjille kalliiksi mutta kannatti, koska tilan työt pystyttiin tekemään vähemmällä väellä. Samaan aikaan metsäkämpät hiljenivät, kun justeerit vaihtuivat moottorisahoihin ja myöhemmin harvestereihin. Vielä 1970-luvulla Suomessa oli noin 100.000 metsuria, nyt vain 3.500.

Yksilötasolla Suomen murros maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskunnaksi ei ollut tietenkään helppo. Ihmisen koko ammattitaidon arvo ja itsetunnon perusta saattoi kadota parissa vuodessa. Yhtäkkiä riuskaa tukinajajaa tai taitavaa kyläseppää ei tarvinnut enää kukaan. Perheet joutuivat muuttamaan uusien ammattien perässä kaupunkeihin, Ruotsiin ja Amerikkaan. Moni tarina päättyi surullisesti.

¤ ¤ ¤ Suomella on kaikki edellytykset selvitä, jopa menestyä myös tulevaisuudessa, sillä alkamassa on työn digitaalinen murros, jossa robotit ja tekoälyt ottavat huolehtiakseen yhä useammasta työtehtävästä. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen mukaan digitalisaatio hävittää seuraavien 20 vuoden aikana kolmanneksen suomalaisten nykyisistä ammateista ja muuttaa loppuja dramaattisesti.

Ja hyvä niin. Moni näkee digitalisaation uhkana, mutta todellisuudessa se on Suomen ainoa mahdollisuus selvitä eläköityvän väestön ja globaalien markkinoiden haasteista.

Ratkaisevaa on, onnistuuko Suomi hävittämään ja muuttamaan vanhentuvat ammatit nopeammin kuin muut maat. Suomen taloutta ei pelasteta romuttamalla harvesterit ja lypsyrobotit ja jakamalla työttömille pokasahoja ja lypsyjakkaroita.

Lähtökohdat ovat hyvät, sillä Suomella on teknologista osaamista, vakaa yhteiskunta ja toimiva perusinfrastruktuuri. Suomen haasteena on rohkeuden puute, joka näkyy siinä, miten Suomi maailman parhaista edellytyksistä huolimatta on tähän asti ollut kilpailijamaita huonompi tieto- ja viestintätekniikan hyödyntäjä. Silloinkin kun uutta tekniikkaa on Suomessa käytetty, sitä on käytetty lähinnä vanhojen toimintatapojen pyörittämiseen niiden korvaamisen asemesta.

Jälkiteollisessa maailmassa Suomen tulevaisuus riippuu siitä, miten paljon ihmistyötä me onnistumme eliminoimaan uuden tekniikan avulla. Ihmistyövoimaa kannattaa käyttää vain sellaisiin työtehtäviin, joista robotit ja tekoälyt eivät selviä. Meidän on oltava kilpailijamaita luovempia etsiessämme yhä uusia tapoja korvata ihminen koneella.

Jos tekoäly ajaa autoa tai analysoi röntgenkuvat ihmistä luotettavammin, se työ on annettava tekoälylle. Jos robotti lajittelee roskat ja jakaa postin ihmistä nopeammin, se työ kannattaa teettää robotilla. Jos algoritmi käy pörssissä kauppaa tai päättää toimeentulotuesta ihmistä taitavammin, päätökset tulee antaa algoritmille. Jos tukiranka antaa lähihoitajalle riittävät voimat nostaa potilas yksin vuoteesta toiseen, se tukiranka on hankittava.

Ne maat, jotka onnistuvat tässä ensimmäisinä, ovat 2020-luvun menestyjiä. Helppoa se ei tule olemaan. Kunkin alan vanhat toimijat puolustavat raivokkaasti asemiaan ja yrittävät kaikin keinoin estää digitaalisten toimintamallien pääsyn hallitsemilleen markkinoille. Ensimmäiseksi tämä nähtiin musiikkiteollisuudessa ja lehtikustantamoissa, nyt taksi- ja majoitusalalla. FindMySong, Über ja AirBnB ovat kuitenkin vasta alkua. Seuraavaksi sama on edessä ainakin pankeissa (mobiiliraha), liikenteessä (robottiautot) ja päivittäistavarakaupassa (verkkokauppa).

¤ ¤ ¤ Teollisen vallankumouksen edellisissä vaiheissa, höyryvoiman ja sähkövoiman käyttöönotossa ne maat menestyivät, jotka uskalsivat ensimmäisinä korvata hevoset traktoreilla ja rukit kehruu-jennyillä. Nyt on käynnissä teollisen vallankumouksen kolmas vaihe, ”tietovoiman” käyttöönotto, digitaalinen vallankumous.

Suomi voi yrittää pyristellä kehitystä vastaan yhtä menestyksekkäästi kuin kiinalaiset boksarikapinalliset, jotka 1800-1900-lukujen taitteessa repivät kantajien työt vieneen rautatien kiskot maasta. Tai sitten Suomi voi heittäytyä väistämättömän edelläkävijäksi ilman turvaköyttä.

Suomen tulee avata tiensä robottiautoille, ilmatilansa robottilennokeille, sairaalansa ja tuomioistuimensa tekoälyille, sosiaalitoimensa algoritmeille, pankkinsa mobiilirahalle, kotinsa antureille (Internet of Things), poliitiikkansa simulaatiomalleille ja koulunsa avoimille oppimateriaaleille.

On uskallettava kokeilla, on oltava valmis epäonnistumaan.

Ja mikä tärkeintä, meidän on uskallettava avata robotit ja tekoälyt niiden käyttäjille. Miten muuten me voisimme luottaa siihen, mitä ne tekevät? Miten muuten me voisimme näprätä niille uusia käyttötarkoituksia, joita niiden kehittäjät eivät olleet tulleet edes ajatelleeksi. Etenkin robottilennokkien nopea kehitys on osoittanut, miten avoin innovaatioympäristö kiihdyttää uuden teknologian kehitystä patenttien taakse piiloutumisen asemesta.

¤ ¤ ¤ Teollinen vallankumous määritteli, mitkä maat ovat maailmantalouden ja kansainvälisen politiikan nykyisiä menestyjiä. Ei ole todellakaan itsestään selvää, että Suomi tai muut nykyiset teollisuusmaat ovat myös digitaalisen maailmantalouden menestyjiä. Jos Suomi ja suomalaiset eivät uskalla astua epämukavuusalueelle, 2030-luvun Suomi uhkaa olla samanlainen takapajula kuin 1930-luvun Suomi.

Meidän tulee kuitenkin ottaa oppia teollisen vallankumouksen edellisten vaiheiden kokemuksista. Esimerkiksi kun höyry korvasi lihasvoiman Iso-Britanniassa 1800-luvun alussa, moni koneiden korvaama työntekijä menetti toimeentulonsa ja liittyi tehtaita ja tehtaanomistajia vastaan hyökänneisiin luddiitti-kapinallisiin. Lopulta suurempi joukko brittisotilaita taisteli kotisaarella luddiitteja vastaan kuin Napoleonia vastaan Espanjassa.

Jos haluamme välttää vastaavien sosiaalisten jännitteiden syntymisen, meidän on osattava jakaa uuden teknologian tuottama lisäarvo viisaammin kuin silloin. Osa robottien ja tekoälyjen tuotosta on käytettävä niistä aiheutuvan yhteiskunnallisen murroksen pehmentämiseen.

Ei ole robottien ja tekoälyjen omistajienkaan edun mukaista, että kolmannes työvoimasta putoaa työelämästä, eikä heillä ole varaa ostaa robottien ja tekoälyjen tuottamia tuotteita ja palveluita.

Koska työvoima supistuu, ammattinsa roboteille ja tekoälyille menettäviä työntekijöitä ei ole varaa päästää eläkkeelle, vaan heille on luotava edellytykset hankkia uutta osaamista. Perinteiset työvoimapoliittiset kurssit eivät riitä, sillä digitaalisen talouden työmarkkinoilla tarvitaan aiempaa monipuolisempaa osaamista. Selkeitä ammatteja ei enää ole. Opiskelu ja oppiminen jatkuvat läpi elämän.

Digitaalisen talouden työelämä on tilkkutäkki, johon teollisen yhteiskunnan tarpeisiin syntyneet rakenteet sopivat huonosti. Pitkien pysyvien työsuhteiden ja virkojen asemesta ihmiset voivat olla yhtä aikaa keikkatyöläisiä, yrittäjiä, opiskelijoita ja työttömiä … ja sairastua tai jäädä osa-aikaeläkkeelle. Tuskin edes IBM:n Watson-tekoäly pystyy laskemaan, millaiset veroprosentit, opintotuet, sairauspäivärahat, eläkkeet ja työttömyyspäivärahat heille kulloinkin kuuluvat. Tarvitaan kokonaisvaltainen tulonsiirtojärjestelmä, joka integroi kaiken verotuksesta opintorahaan yhdeksi selkeäksi kokonaisuudeksi. Jotkut kutsuvat sitä perustuloksi, jotkut negatiiviseksi tuloveroksi, jotkut kansalaispalkaksi. Tärkeintä on, että työn tekeminen, yrittäminen ja opiskeleminen kannattavat aina, toisin kuin nyt.

Miten tämä kaikki rahoitetaan? Ei ainakaan työtä verottamalla, sillä tuottavuuden noustessa työn osuus lisäarvosta vähenee, täysin automatisoidussa toiminnassa katoaa jopa kokonaan. Enää emme saa verotuloja pankkivirkailijoilta, koska heidät on jo vuosia sitten korvattu verkkopankeilla ja pankkiautomaateilla. Kun robottiautot tulevat liikenteeseen, ei ole taksinkuljettajia, jotka maksaisivat veroja. Kun päivittäisostokset tehdään verkossa, ei ole enää kassoja ja myyjiä, joita verottaa. Toki esimerkiksi lähettilennokkien ja robottirekkojen ympärille syntyy myös uusia ammatteja.

Koska ihmistyön merkitys taloudessa vähenee, verotuksen painopiste on siirrettävä työn verotuksesta lisäarvon verotukseen, tekee sen lisäarvon sitten ihminen tai algoritmi, on sitten kyse materiaalisista tai immateriaalisista tuotteista tai palveluista. Algoritmin tekemien pörssikauppojen tuottoa tulee verottaa samalla tavalla kuin aurinkopaneelit talon katolle asentaneen sähköasentajan työstään saamaa tuottoa, palkkaa.

¤ ¤ ¤ Suomella on edessään kolme vaihtoehtoista digitaalista tulevaisuutta, kaksi hyvää ja yksi huono.

Business as usual: Yleisimmin arvioidaan, että digitalisaatio on klassinen luova tuho, teknologia, joka tuhoaa vanhoja liiketoimintamalleja ja luo niiden tilalle uusia, kuin sähkö tai höyry. Työpaikkoja katoaa sankoin joukoin, mutta niiden tilalle syntyy uusia, entistä paremmin tuottaville uusille aloille. Kaikki eivät sopeudu nopeaan murrokseen, mutta jo sukupolvea myöhemmin tilanne tasaantuu.

Paluu paratiisiin: Esimerkiksi Osmo Soininvaara on esittänyt ajatuksen, että vaikka digitalisaatio korvaisikin enemmän työtä kuin luo uutta, se ei välttämättä ole niin paha asia, jos työt jaetaan uudella tavalla. Me teemme nyt vajaat 40 työtuntia viikossa. Siitä ei ole niin kauaa, kun moni teki viikossa 50-60 tuntia töitä. Tämä työajan lyheneminen yhtä aikaa elintason ja hyvinvointipalveluiden paranemisen kanssa on ollut mahdollista nimenomaan teknologian mahdollistaman tuottavuuden nousun ansiosta. Entä jos pystyisimme robottien ja tekoälyjen avulla turvaamaan hyvinvointimme ja kohtuullisen talouskasvun vain 20 työtunnilla viikossa?

Luokkayhteiskunta: Digitalisaation kriitikot pelkäävät, että robotit ja tekoälyt vain tuhoavat työpaikkoja, mutta eivät luo uusia niiden tilalle. Työstä ja hyvinvoinnista tulee robotteja ja tekoälyjä käyttävän eliitin etuoikeus. Talous kasvaa, tuottavuus nousee, mutta sen hedelmät eivät leviä koko yhteiskuntaan.

Todennäköisesti tulevaisuus on kuitenkin yllättävä ja erilainen. Niin rajusta ja nopeasti murroksesta on kyse. Lopputulos ja Suomen, Euroopan ja Maailman kohtalo riippuu niistä päätöksistä, jotka nyt tehdään.

Henkilökohtaisesti olen tekno-optimisti. Ilman robottien ja tekoälyjen mahdollistamaa tuottavuusloikkaa me emme voi mitenkään selvitä väestön ikääntymisestä ja globaalista kilpailusta tinkimättä hyvinvoinnistamme. Sillä tiellä on kuitenkin monta kiveä ja kantoa, eikä lainkaan kaiteita.

Länsiväylä 23.7.2014 Länsiväylässä 16.7.2014 kerrottiin Porkkalan suojelun etenemisestä. Hienoa, että kansallispuistohanke on herättänyt niin eduskunnan kuin asukkaiden kiinnostuksen aluetta kohtaan. Tuleva Porkkalan kansallispuisto sijaitsisi ainakin Kirkkonummen, Siuntion ja Inkoon alueilla ja ulottuisi toivottavasti myös Espoon puolelle. Keväällä Espoon valtuusto näytti hankkeelle vihreää valoa käsitellessään Vihreiden tekemää valtuustoaloitetta. Kuten Länsiväylän uutisessa todettiin, Porkkalan kansallispuisto täydentäisi Suomenlahden merellisten kansallispuistojen verkostoa ja toimisi pääkaupunkiseudun Viherkehän läntisenä reunana. Se sisältäisi lähes kaikki uusmaalaiset luontotyypit, joita Nuuksion ja Sipoonkorven kansallispuistoissa ei ole. Porkkala on myös tärkeä osa pääkaupunkiseudun viherkehää, joka muodostuu kansallispuistojen lisäksi...

Olin viime torstaina ja perjantaina Porin SuomiAreenalla, jossa osallistuin Autoliiton paneelikeskusteluun: ”Velanottoa vai säästöä? Suomen tiestö rapautuu – miksi päättäjät eivät toimi?” Matkalla linja-autossa oli aikaa tarkkailla kakkostien kuntoa: osittain korjattu, osittain pikapaikattu, joissain kohdin kuoppia ja murenevia pientareita. Tämä on todellisuutta osassa tiestöä, mikä on turvallisuusriski autoilijoille, pyöräilijöille ja jalankulkijoille. Väyläverkoston korjausvelkaa ja asian hoitamista kuntoon pohditaan parlamentaarisessa työryhmässä, jonka jäsenenä olen. Paneelikeskustelussa kerroin mm. työryhmän työstä. Kuvassa alla on jaloitteluhetki matkalta Poriin, Forssasta.

Porissa suuntasin urheilukentälle, jossa pelattiin NiceBall eli leikkimielinen lentopalloturnaus naiskansanedustajien ja yrittäjänaisten kesken. Pelin lomassa kuulimme ajankohtaisista teemoista, kuten yrittäjyydestä, hyvinvoinnista, työelämästä ja taloudesta. Vanhemmuuden kustannukset on jaettava reilummin ja tasapuolisemmin kaikkien työnantajien ja valtion kesken, sillä ne ovat menoerä, yrittäjäriski naisvaltaisilla aloilla. Vauvat ja perheet ovat meille kaikille tärkeitä, joten jaetaan enemmän yhteistä vastuuta.

Suomen Naisyrittäjät tarjosivat reippaan vastuksen, mutta tasainen peli päättyi eduskunnan hyväksi. Kuvassa Sanni Grahn-Laasonen (kok) kädessään voittoputki, vierellään Katja Taimela (sdp), Johanna (vihr) sekä Mirja Vehkaperä (kesk). Joukkueessamme pelasivat myös Riina Heinimäki ja Eeva Kalli Energiateollisuudesta.

Iloisen pelin jälkeen lähdin Eetunaukion suomiareena.fi –lavalle, jossa kuvattiin puffi suorana maikkarin Katsomoon. Keskustelussa oli kuuma aihe, eli tiestömme kunto. Haastateltavina Johanna ja Autoliiton puheenjohtaja Martti Merilinna.

Perjantain aamukahvi Porin torilla, paikallisen Satamaidon kera.

Huomenta Pori, Johanna ja Martti Radio Porin lähetyksessä. Kuulijoita kiinnosti kakkostien lisäksi Rauman tien kunto.

Paneelikeskustelu käytiin kauppakeskus BePOPissa.

Tiestöstä oli Johannan ja Martin lisäksi keskustelemassa myös Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juha Honkatukia, toimittaja Lauri Karhuvaara haastatteli. Paneelissa pohdittiin uusia rahoitusvaihtoehtoja tiestön korjausvelan selättämiseksi. Esimerkiksi Ruotsissa on hoidettu paremmin sekä tiet että rautatiet. Siellä mm. ruuhkamaksuista menee osa väylänpitoon. Suomi on laaja maa, jossa ihmisten arki ja liikkuminen, sekä elinkeinoelämän tavarankuljetus tarvitsevat kunnolliset väylät, niin polkupyörille, autoille kuin junillekin.

Porissa oli mukavaa pöhinää, kaduilla ihmisvilinää ja vihreiden teltalla hyviä keskusteluja mm. paikallisesta ruoantuotannosta, teiden kunnosta, mutta myös huolestuttavasta maailman tilanteesta. Metsähallituksen teltalla retkitohtori suositteli ratsastusta Kolin kansallispuistossa. Jotain uutta siis. :)

Velanottoa vai säästöä? Paneelikeskustelu on nähtävillä MTV:n Katsomossa, alla linkit lähetyksiin:

Osa 1
Osa 2
Osa 3
Osa 4

Jätetty valtuustossa 9.6.2014Suomen hallitus hyväksyi lain päästöjen vähentämisestä 80 %:lla vuoteen 2050 mennessä. Merkittävä osuus tämänhetkisistä hiilidioksidipäästöistä syntyy polttomoottoriajoneuvoista tieliikenteessä. Sähköautot ja osa hybridiautoista tarjoavat erittäin vähäpäästöisen vaihtoehdon. Erittäin vähäpäästöisenä autona voidaan pitää autoa, jonka ajonaikaset hiilidioksidipäästöt ovat alle 50 g/km. Selvitysten mukaan jopa noin viidennes harkitsee sähköauton ostamista, joten on laajamittaisesti mahdollista korvata polttomoottoriautoja [...]

Julkaistu Keskisuomalaisessa 10.7.2014Koko maailman väestöstä viidennes on 5–14 -vuotiaita lapsia ja varhaisnuoria.Heistä valtaosa asuu hauraissa valtioissa, joiden tunnusomaisia piirteitä ovat demokratian toimimattomuus, korruptoituneisuus, taloudellinen epävakaus, konfliktit ja ihmisoikeuksien heikko toteutuminen.Hauraus ja köyhyys kulkevat käsi kädessä: hauraat valtiot eivät pysty vastaamaan kansalaistensa perustarpeisiin ja takaamaan heidän hyvinvointiaan.Maaliskuussa 2014 julkaistun Toimintaohje Suomen [...]

(Länsiväylä 21.5.2014) Lastensuojeluasiat ovat olleet viime päivinä julkisuudessa, kun sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto julkistivat 14.5.Suomen ensimmäiset lastensuojelun laatusuositukset.Lastensuojelun kustannukset ovat kasvaneet voimakkaasti kaikkialla Suomessa. Lastensuojeluntarpeen ehkäisy on sekä inhimillisesti tärkeää, että kustannustehokasta. Yhden huostaan otetun lapsen laitossijoitus maksaa vuodessa lähes 100 000 euroa. Samalla rahalla saa yli seitsemän vuotta intensiivistä perhetyötä.Myös Espoossa lastensuojelun [...]

Julkaistu Espoon Vihreiden nettisivuilla 1.7.2014 klo 13.22Kesäinen mattopyykkipäivä, uimarantareissu, puutarhatyöt viljelypalstalla tai retki läheiselle luontokohteelle. Kaupungeistakin löytyy paljon mahdollisuuksia kesäiseen puuhasteluun.Hyvä kaupunki on muutakin kuin toimivaa hallintoa, kouluja ja terveydenhuoltoa.”Jo pienillä summilla saadaan asukkaille arvokasta toimintaa ja vapaa-ajan mahdollisuuksia, joista kannattaa pitää huolta vaikka kaupungin talous kiristyy”, toteaa Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Inka Hopsu.Onkiretkillä ja [...]

Julkaistu Espoon Vihreiden nettisivuilla 3.6.2014Tänään julkaistussa yhdeksän kunnan erityisen kuntajakoselvityksenväliraportissa ehdotetaan metropolikaupungin muodostamista. Tämätarkoittaisi Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten, Sipoon ja Tuusulaneteläosan liittämistä yhteen.Espoon Vihreiden valtuustoryhmä näkee edelleen vahvan metropolihallinnonparhaana ratkaisuna Helsingin seudun kilpailukyvyn vahvistamiseen.Jättimäisen kuntaliitoksen väkisin ajamisen sijaan kannattaisi keskittäävoimavarat yhteisen seudullisen ratkaisun löytämiseen.- Metropoliselvittäjien esittämä pääkaupunkiseudun kuntien, Sipoon [...]