Metropolialuehallinto. Kuntayhtymä. Sopimusyhteistyöelimet.

Siis mitkä?! Kunnalliset hallintorakenteet nostavat karvat pystyyn ihan syystä.

Äidinkielen opettajani olisi jättänyt jälki-istuntoon ihmisen, joka olisi moisia sanahirviöitä ihmisten kiusaksi suoltanut. Varsinkin viime aikoina tapetilla ollut metropolialuehallinto haisee epämääräisen suuruudenhullulle hallintohimmelille, jonka ylläpito syö valtavasti verorahoja, mutta toisesta päästä ei tule ulos palveluita sen enempää kuin keskoskaappejakaan.

Yritin selvittää itselleni, mistä oikeasti on kyse.

1. Tarvitaan siivoustalkoot.
Tällä hetkellä Helsingin seudulla (= 14 kunnan kesken) tehdään kuntien välistä yhteistyötä 51 erilaisessa hallinnollisessa konklaavissa. Jo pelkän lukumäärän perusteella voi vetää johtopäätöksen, että käsissämme on jo kohtuullinen himmeli – ja että karsimisen varaa on. Tässä tarjoutuisi oiva tilaisuus kartoittaa ja järjestellä duunit järkevämmin niin valtuutettujen kuin virkamiestenkin kannalta.

2. Ei torttua tortun päälle.
Kun jotain rakennetaan, jotain puretaan. Vihreiden visiossa osa nykyisten kaupunginvaltuustojen duuneista ja samalla erilaisten yhteistyöelimien ja kuntayhtymien tehtäviä siirretään uuteen metropolihallintoon. Ja voilà: tällöin valtuustojen ja liikelaitosten duunit vastaavasti vähenevät.

3. Demokratia vahvistuu.
Tällä hetkellä palkkajohtajat, virkamiehet ja harvat luottamushenkilöt päättävät pienissä piireissä tietyistä arkeni kannalta isoista kokonaisuuksista, kuten bussilinjoista ja jäteautoista. Mielestäni olisi ihan hyvä, jos näitäkin asioita mietittäisiin isommalla, vaaleilla valitulla porukalla. Sama sakki voisi päättää myös siitä, minne nousee sopuhintaisia asuntoja.

4. Pääsen jätevesistä päiväkotien ryhmäkokoihin.
Espoon kokoisessa kaupungissa luottamushenkilön duunista saisi kokopäivätyön. Yli 250 000 ihmisen elämän pohtiminen oman toimen, perheen ja harrastusten ohella on mahdoton yhtälö, varsinkin kun oma substanssini rajoittuu lähinnä oman kaupunginosani tuntemukseen. Kun maisterintutkinnon verran pohjustustyötä vaativat päätökset siivotaan ylätasolle, minulle jää aikaa oman alueen arjelle, päiväkodeille, ruokakaupoille ja hiihtoladuille, ja asukkaiden kuulemiselle.

5. Rusinoiden napsiminen ei enää kannata.
Aika harvan ihmisen käytännön elämä on kuntarajoissa kiinni. Kun Helsingin seudun etua aletaan pohtia yhdessä, voidaan vanhat poterot hylätä ja keskittyä ratkaisemaan alueen ongelmia. Samalla loppuu hyvien veronmaksajien kalasteleminen, yhteisiähän ne ovat.

Veikkaan, että espoolaiset puoluekannasta riippumatta ovat yhtä mieltä siitä, että avoin ja tehokas päätöksenteko on kelpo tavoite. Pyritään siis siihen.

Eikä anneta metropolihallinnon ankean nimen hämätä, vaan tehdään hieno himmeli. Kutsutaan sitä vaikka työnimellä ”suklaalevy”. Ehkä uhassa olisi sitä kautta nähtävissä myös mahdollisuuksia.

– Katja Lahti –